Hankasalmi ja Rautalampi

Hankasalmen Viitalahden – Konneveden Mäkäräniemen – Sumiaisten Pöyhösiä

Tämä sukuluettelo perustuu suurelta osin Olavi ja Seija Pöyhösen tutkimuksiin. He julkaisivat laajan materiaalinsa kesällä 2000 (Seija ja Olavi Pöyhönen: Hankasalmen Viitalahden Pekka Pöyhösen jälkeläisiä. Jyväskylä 2000) Olen täydentänyt aineistoa lähinnä Sumiaisiin johtaneen sukuhaaran osalta. Hallussani oleva materiaali ulottuu usean sukuhaaran kohdalla nykypäivään, viimeisin sukupolvi on viidestoista. Vallitsevan käytännön mukaisesti on esitetty vain sataa vuotta vanhemmat tiedot. Jälkipolvitaulut päättyvät siis vuoteen 1902. Otan mielelläni vastaan korjauksia ja täydennyksiä.

Otto Pöyhönen Katvelankatu 10 A 44200 Suolahti. (puh 014 542 604, känny 050 359 1961, email otto.poyhonen@co.jyu.fi).

Taulu 1.

I. Pekka Pöyhönen. Paanalan rälssitalon lampuoti. Nykyiseen Hankasalmeen kuuluvalla Vanhan Laukaan alueella Kynsiveden itärannalla sijaitsi keskiajalla hauholaisen Henrik Jaakonpoika Tawastin omistama erämaa-alue. Henrik otti rälssimaalleen 1552 lampuodin, jonka 1564 saamme tietää olevan nimeltään Pekka Pöyhönen. Tätä sukua tavattiin tuolloin Etelä-Karjalassa sekä Savossa ainakin Mikkelissä ja Pieksämäellä. Kyseinen Pekka Pöyhönen on tässä esiteltävän Pöyhösen sukuhaaran vanhin tunnettu jäsen. Hän oli Paanalan rälssitalon lampuotina ainakin vuoteen 1576, mahdollisesti vuoteen 1585.

Vuoden 1589 tutkintokäräjillä käsiteltiin pahoinpitelyjuttua, johon vouti Pertteli Simonpojan alikirjuri Jaakko Matinpoika oli syyllistynyt Paanalan Pekka Pöyhösen äitiä kohtaan. Hän oli mukiloinut naista halolla ja juoksuttanut tätä pitkin kartanoa.

Ei näin ollen ihme, ettei Pekka Pöyhönen viihtynyt Paanalan lampuotina. Hän siirtyi 1586 muutaman kilometrin päässä sijainneen, Vanhan Rautalammin hallintopitäjään kuuluneen Viitalahden kylän Vanhatalon isännäksi. Vanhatalo on Kuuhankaveden länsirannalla ja kuuluu nykyisin Hankasalmeen. Talo halottiin 1586 ja Pekka Pöyhönen oli toisen puoliskon isäntänä vuoteen 1602.

II. Lapsi:

Paavo Pöyhönen. Taulu 2.

Taulu 2.

II. Paavo Pöyhönen (isä Pekka Pöyhönen, taulu 1). Isännöi 1586 halotun Vanhatalon toista puoliskoa 1593-1603.

III. Lapsi:

Matti Pöyhönen. Taulu 3.

Taulu 3.

III. Matti Pöyhönen (isä Paavo Pöyhönen, taulu 2). Vanhatalon isäntä 1604-1633.

IV. Lapsi:

Martti Pöyhönen. Taulu 4.

Taulu 4.

IV. Martti Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 3). Vanhatalon isäntä 1634-1656. – Puoliso Marketta Mikontytär. Kuollut 1695 Rautalampi.

V. Lapsi:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1620 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 29.4.1710 Viitalahti. Taulu 5.

Taulu 5.

V. Mikko Pöyhönen (isä Martti Pöyhönen , taulu 4). Syntynyt 1620 Rautalampi. Vanhatalon isäntä 1657-1691. Kuollut sokeana 29.4.1710 Rautalampi Viitalahti. – Puoliso Valpuri. Syntynyt 1645. Kuollut 3.1697 Rautalampi.

VI. Lapsia:

Juho Pöyhönen. Syntynyt 1671 Rautalampi. Kuollut 30.4.1710 Rautalampi. Taulu 6.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 1672 Rautalampi. Kuollut 1727 Rautalampi. Taulu 64.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1674 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 10.5.1734 Hankasalmi Viitalahti. Taulu 99.

Taulu 6.

VI. Juho Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 1671 Rautalampi Viitalahti. Vanhatalon isäntä 1691-1708. Kuoli vain päivää myöhemmin kuin sokea isä. Kuollut 30.4.1710 Rautalampi Viitalahti. – Puoliso Dorothea Hänninen. Syntynyt 1676 Kärkk.salo Havusalmi. Kuollut oltuaan 43 vuotta leskenä 8.9.1753 Sammakkolahti. Kuollut 8.9.1753 Sammakkolahti.

VII. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1696 Rautalampi Viitalahti. Kuollut äkillisesti (brådöd) 13.11.1769 Rautalampi. Taulu 7.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 24.12.1701 Hankasalmi Viitalahti.

Valpuri Pöyhönen. Syntynyt 7.2.1703 Hankasalmi Viitalahti. Asui elämänsä loppuvuodet Rautalammin Pääkkölässä, jossa tytär Dorothea (Dordi) oli emäntänä. Kuollut 29.6.1787 Rautalampi Pääkkölä. – PuolisoHenrik Waris. Syntynyt 23.2.1704 Rautalampi Töhkerömäki. Kuollut 13.4.1764 Rautalampi Viitalahti trp.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 1706 Rautalampi Hankapohja. Yhdeksän lasta. Kuollut 20.8.1778 Hankasalmi. – Puoliso Rautalampi Paavo Pekanpoika Kauppinen. Syntynyt 23.4.1699 Rautalampi Koivujärvi. Yksitoista lasta. Kuollut 12.1.1776 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 20.1.1708 Rautalampi. Kuollut nälkään 1.1.1709 Rautalampi Viitalahti.

Taulu 7.

VII. Mikko Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 6). Syntynyt 1696 Rautalampi. Kuollut äkillisesti (brådöd) 13.11.1769 Rautalampi Viitalahti. Vanhatalon isäntä 1730-1753. – Puoliso 1:o Liisa Minkkinen. Kuollut Rautalampi Viitalahti. – Puoliso 2:o Marketta Nuutintytär Moilanen. Syntynyt 1710 Laukaa Brusila Moilanen. Kuollut 14.7.1786 Rautalampi.

VIII. Lapsia:

1. Liisa Pöyhönen. Syntynyt 1721 Rautalampi Viitalahti. Kuusi lasta. Kuollut 24.1.1796 Laukaa Paanala. – Puoliso 2.2.1750 Rautalampi Erik Erikinpoika Paananen. Syntynyt 1731 Laukaa Paanala. Kuusi lasta. Kuollut 10.3.1776 Laukaa Paanala.

2. Margreta Pöyhönen. Syntynyt 26.6.1731 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 6.4.1736 Rautalampi Viitalahti.

2. Dorotea Pöyhönen. Syntynyt 16.3.1734 Laukaa. Kuollut 26.3.1736 Rautalampi Viitalahti.

2. Juho Pöyhönen. Syntynyt 30.4.1736 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 28.4.1778 Rautalampi Viitalahti. Taulu 8.

2. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1739 Rautalampi. Kuollut 8.4.1760 Rautalampi Viitalahti.

2. Maria Pöyhönen. Syntynyt 3.4.1741 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 20.2.1809 Rautalampi Töhkerömäki. Viisi lasta. – Puoliso 27.11.1763 Rautalampi Mikko Mikonpoika Varis. Syntynyt 2.1.1726 Rautalampi Töhkerömäki. Viisi lasta. Kuollut 13.6.1806 Rautalampi Töhkerömäki.

2. Matti Pöyhönen. Syntynyt 3.9.1743 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 3.2.1800 Hankasalmi Hankavesi. Taulu 27.

2. Yrjö Pöyhönen. Syntynyt 8.8.1746 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1832 Hankasalmi Hankavesi. Taulu 41.

2. Samuli Pöyhönen. Syntynyt 25.3.1749 Rautalampi. Kuollut 1.12.1815 Hankasalmi Hankavesi 3. Taulu 56.

2. Olavi Pöyhönen. Syntynyt 1756 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 29.3.1812 Hankasalmi Amiraali. Taulu 63.

2. Valpuri Pöyhönen. Syntynyt 2.9.1756 Hankasalmi Viitalahti. Viisi lasta. – Puoliso Krister Juhonpoika Hänninen. Syntynyt 16.4.1753 Rautalampi. Viisi lasta. Kuollut 8.2.1809 Hankasalmi Antinmäki.

Taulu 8.

VIII. Juho Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 7). Syntynyt 30.4.1736 Rautalampi. Kuollut 28.4.1778 Rautalampi Viitalahti. – Puoliso 9.1017 Laukaa Maria Eerikintytär Parkkonen. Syntynyt 14.2.1738 Laukaa Rusila. Kuollut 30.5.1806 Hankasalmi Hankavesi.

IX. Lapsia:

Margareta Pöyhönen. Syntynyt 2.10.1759 Hankasalmi Viitalahti. Margaretan vihkimerkinnässä on ainutlaatuinen toteamus: ärlig pigan = kunniallinen, rehellinen. Neljä lasta. Kuollut 31.12.1808 Niemisjärvi Mustakorpi. – Puoliso 24.2.1782 Rautalampi Adam Tapaninpoika Janhonen. Syntynyt 29.1.1757 Niemisjärvi Janhola. Kuollut 5.2.1818 Niemisjärvi Mustakorpi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 31.5.1762 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 16.3.1769 Viitalahti.

Valpuri Pöyhönen. Syntynyt 16.2.1765 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 31.5.1790 Rautalampi. – Puoliso 22.10.1786 Rautalampi Mikko Laurinpoika Tillikainen. Syntynyt 13.9.1767 Rautalampi Viinikkala. Kuollut 20.11.1797.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 14.1.1768 Hankasalmi. Kuollut 18.6.1810 Viitalahti. Taulu 9.

Eerik Pöyhönen. Syntynyt 30.8.1770 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 24.8.1821 Hankavesi 9. Taulu 24.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.3.1773 Rautalampi Viitalahti. Kolme poikaa ensimmäisen puolison ja yksi poika toisen puolison kanssa. Kuollut 8.5.1833 Hankasalmi Hankavesi. – Puoliso 1:o 25.1.1795 RautalampiJuho Simonpoika Pasanen. Syntynyt 7.2.1777 Hankasalmi Amiraali. Kuollut 25.3.1809 Hankavesi 9 Olkiniemi. – Puoliso 2:o 8.4.1810 Hankasalmi Petteri Pekanpoika Liimatainen. Syntynyt 1787. Kuollut 14.1.1814 Hankasalmi Olkiniemi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 26.3.1775 Rautalampi. Kuollut 1.4.1775 Rautalampi.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 15.7.1776 Rautalampi. Kuollut 28.5.1777 Rautalampi.

Olavi (Olaus) Pöyhönen. Syntynyt 15.7.1776 Rautalampi. Kuollut 23.9.1776 Rautalampi.

Yrjö Pöyhönen. Syntynyt 7.5.1778 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 17.11.1836 Laukaa Lähteelä. Taulu 25.

Taulu 9.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 8). Syntynyt 14.1.1768 Hankasalmi Viitalahti. Viitalahden isäntä 1794-1810. Kuollut 18.6.1810 Viitalahti. – Puoliso 25.12.1786 Laukaa Maria Tapanintytär Janhonen. Syntynyt 10.11.1767 Niemisjärvi Janhola. Kuollut 25.5.1825 Viitalahti.

X. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 1787 Hankasalmi Viitalahti. Neljä lasta. Kuollut 1.12.1839 Laukaa Simuna Pohjoisaho. – Puoliso 1.1.1809 Hankasalmi Juho Juhonpoika Oksanen. Syntynyt 1785 Laukaa Simuna. Kuollut Simuna Pohjoisaho.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 1788 Viitalahti.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 1.9.1790 Viitalahti. Kuollut 25.3.1855 Vanhatalo. Taulu 10.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 10.3.1792 Viitalahti. Kuollut 25.3.1792 Rautalampi.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 18.5.1793 Vanhatalo.

Eeva Pöyhönen. Syntynyt 19.2.1797 Viitalahti Vanhatalo. Seitsemän lasta. – Puoliso 25.6.1815 Hankasalmi Matti Matinpoika Pietiläinen. Syntynyt 4.5.1795 Rautalampi Kynsivesi 6. Kuollut 5.5.1839 Hankasalmi Kynsivesi 12.

Yrjö Pöyhönen. Syntynyt 19.6.1799 Hankasalmi. Taulu 15.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 2.9.1803 Hankasalmi. Kuollut 1.12.1881 Kynsivesi 9 Pietilä. Taulu 19.

Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 1.2.1806 Hankasalmi Hankavesi 3. Kaksi lasta. Kuollut 9.1.1831 Hankasalmi Hankavesi 21 trp. – Puoliso 7.12.1823 Hankasalmi Heikki Henrikinpoika Jääskeläinen. Syntynyt 5.9.1805 Hankasalmi Hankavesi 21. Kuollut 1.3.1891 Hankavesi 21.

Anna Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 25.5.1808 Hankasalmi Hankavesi 3. Seitsemän lasta. Kuollut 4.4.1879 Kynsivesi 8 Ohemäki. – Puoliso 18.8.1828 Hankasalmi Olof Henrikinpoika Jääskeläinen. Syntynyt 16.8.1807 Hankasalmi Hankavesi 8.

Taulu 10.

X. Johannes Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 9). Syntynyt 1.9.1790 Hankasalmi. Vanhatalon isäntä 1825-1855 Kuollut 25.3.1855 Hankasalmi. – Puoliso 24.5.1807 Laukaa Kristiina Eerikintytär Häkkinen. Syntynyt 17.6.1786 Laukaa Häkkilä. Kuollut 22.10.1844 Hankasalmi Hankavesi 13.

XI. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 28.4.1808 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 2.9.1810 Hankasalmi.

Maria Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 20.5.1810 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 11.1.1813 Hankasalmi Viitalahti.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 13.7.1812 Hankasalmi Hankavesi 3. Kuollut 13.10.1883 Hankasalmi Viitalahti Vanhatalo. Taulu 11.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 4.3.1814 Hankasalmi Hankavesi 3. Kuollut 25.3.1858 Hankasalmi Hankavesi 3. Taulu 12.

Anna Stina Pöyhönen. Syntynyt 14.6.1818 Hankasalmi Hankavesi 3. Yksi lapsi. Kuollut 29.3.1864 Hankasalmi Hankamäki 8. Puoliso 17.5.1841 Hankasalmi Juho Petterinpoika Kauppinen. Syntynyt 23.10.1817 Hankasalmi Hankamäki 8.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 20.10.1820 Hankasalmi. Kuollut 19.3.1859 Kynsivesi 3. Itsellinen. Taulu 13.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 14.4.1823 Hankasalmi. Kuollut 2.4.1889 Hankasalmi Kynsivesi 9. Taulu 14.

Taulu 11.

XI. Juho Pöyhönen (isä Johannes Pöyhönen, taulu 10). Syntynyt 13.7.1812 Hankasalmi. Vanhatalon isäntä 1855-1883. Kuollut 13.10.1883 Hankasalmi Vanhatalo. – Puoliso 22.6.1835 Hankasalmi Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 16.12.1813 Hankasalmi Haapaniemi. Kuusi lasta. Kuollut 22.5.1886 Hankasalmi Vanhatalo.

XII. Lapsia:

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 15.9.1841 Hankavesi 13 Viitalahti. Seitsemän lasta. – Puoliso 12.7.1867 Hankasalmi Matti Matinpoika Pellinen. Syntynyt 15.7.1842 Hankasalmi Kuuhankavesi.

Eeva Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 22.12.1843 Hankavesi 13 Viitalahti. Seitsemän lasta. Kuollut 20.5.1886 Hankasalmi Paanala. – Puoliso 1862 Hankasalmi Juho Juhonpoika Hytönen. Syntynyt 4.5.1831 Laukaa Paanala. Kuollut 3.4.1893 Hankasalmi.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 21.4.1846 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 17.10.1895 Hankasalmi Hankavesi. – Puoliso 26.9.1869 Laukaa Vilhelmiina Matintytär. Syntynyt 1850.

Henriikka Pöyhönen. Syntynyt 6.10.1848 Hankasalmi. Kaksi lasta ensimmäisen puolison ja kuusi lasta toisen puolison kanssa. Henriikka kuoli 40-vuotiaana, noin kuukausi nuorimman lapsen syntymästä. Kuollut 12.7.1889 Niemisjärvi 3 Ahokas. – Puoliso 1:o 3.7.1870 Hankasalmi Ananias Matinpoika Sylvast. Syntynyt 1879 Niemisjärvi 3 Ahokas. – Puoliso 2:o 1880 Santeri (Aleksanteri) Manninen. Syntynyt 18.3.1853.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 3.10.1851 Hankasalmi. Viitalahden isäntä 1894-1916. Kuollut 12.6.1920 Hankasalmi. – Puoliso 8.10.1882 Laukaa Vilhelmiina Hytönen. Syntynyt 25.3.1865. Kuollut 15.7.1912.

David Pöyhönen. Syntynyt 19.2.1854 Hankasalmi. Tuli vävyksi ja talolliseksi Virmasniemi 4 Liukkolaan, jossa lapset syntyivät. Kuollut 4.1.1922 Hankasalmi. – Puoliso 18.5.1884 Hankasalmi Hilda Abelintytär Liukkonen. Syntynyt 21.5.1865 Hankasalmi Virmasniemi 4. Kuollut 3.6.1908 Hankasalmi.

Taulu 12.

XI. Mikko Pöyhönen (isä Johannes Pöyhönen, taulu 10). Syntynyt 4.3.1814 Hankasalmi. Kuollut 25.3.1858 Hankasalmi. – Puoliso 1.11.1839 Hankasalmi Katariina Pöyhönen. Syntynyt 2.1.1816 Hankasalmi 3 Lähteenkorva. Kuollut 7.11.1896 Hankasalmi Kynsivesi.

XII. Lapsia:

Anna Stiina Pöyhönen. Syntynyt 14.6.1841 Hankasalmi Hankavesi 13. Kaksitoista lasta. – Puoliso 24.6.1860 Hankasalmi Juho Henrikinpoika Pääkkönen. Syntynyt 10.3.1836 Hankasalmi Kynsivesi 4. Kuollut 27.3.1891 Kynsivesi 3 Läheviita.

Johan Pöyhönen. Syntynyt 15.11.1844 Hankasalmi. Kuollut 2.12.1901 Hankasalmi Kynsivesi 3. – Puoliso 26.12.1870 Hankasalmi Maria Juhontytär Liimatainen. Syntynyt 28.7.1850.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 22.2.1847 Hankasalmi. Kuollut 2.12.1901 Hankasalmi. – Puoliso 27.11.1870 Hankasalmi Maria Liisa Samuelintytär Pietiläinen. Syntynyt 12.6.1849 Hankasalmi. Kuollut 9.12.1904 Hankasalmi.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 22.4.1850 Hankasalmi. Kynsivesi 3 Läheviita-tilan osakas 1898. Kuollut 16.2.1851 Kynsivesi 3. -Puoliso 26.12.1898 Hankasalmi Ida Maria Augustintytär Kauppinen. Syntynyt 15.12.1872.

Fredrika Pöyhönen. Syntynyt 17.1.1852 Hankasalmi. Kuollut 25.6.1852.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 12.12.1853 Hankasalmi. Kuollut 23.10.1922 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 18.8.1856 Hankasalmi Kynsivesi 3. Viisi lasta. – Puoliso 23.12.1882 Hankasalmi Matti Heikinpoika Virtanen. Syntynyt 8.10.1860.

Taulu 13.

XI. Matti Pöyhönen (isä Johannes Pöyhönen, taulu 10). Syntynyt 20.10.1820 Hankasalmi . Kuollut 19.3.1859. Itsellinen. – Puoliso 20.4.1845 Hankasalmi Kaisa Petterintytär Pääkkönen. Syntynyt 30.3.1821 Hankasalmi. Kuollut 17.7.1898 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 31.12.1846 Hankasalmi. Kuollut 28.9.1915 Kynsivesi 7. – Puoliso 7.2.1872 Hankasalmi Anna Gabrielintytär Valkonen. Syntynyt 20.4.1838 Hankasalmi.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 15.12.1848 Hankasalmi. Kuollut 24.2.1894 Hankasalmi. – Puoliso 14.4.1873 Hankasalmi Matti Pöyhönen. Syntynyt 29.4.1848 Hankasalmi. Kuollut 16.1.1891. Vanhemmat: Mikko Pöyhönen ja Katarina (Kaisa) Pynnönen.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 13.3.1851 Hankasalmi. Sahamies. Kuollut 3.4.1927 Jyväskylän mlk. – Puoliso 25.6.1885 Jyväskylän msrk. Brita Stina Rahkonen. Syntynyt 10.2.1852 Karstula.

Karolina Pöyhönen. Syntynyt 13.1.1854 Hankasalmi Hankavesi 14. – Puoliso 1.1.1885 Hankasalmi David Puttonen. Syntynyt 1850 Laukaa.

Taulu 14.

XI. Gabriel Pöyhönen (isä Johannes Pöyhönen, taulu 10). Syntynyt 14.4.1823 Hankasalmi. Itsellinen Kynsivesi 6. Kuollut 2.4.1889 Hankasalmi Kynsivesi 9. – Puoliso 16.11.1851 Hankasalmi Maria Henrikintytär Valkonen. Syntynyt 3.5.1831 Kynsivesi 8. Kuollut 16.4.1898 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Johan Pöyhönen. Syntynyt 18.10.1853 Hankasalmi Kynsivesi. – Puoliso 1.6.1884 Hankasalmi Ida Maria Hänninen. Syntynyt 18.1.1865 Rautalampi.

Augustina Pöyhönen. Syntynyt 15.4.1856 Hankasalmi Kynsivesi. Kuollut 26.12.1856 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 5.7.1858 Hankasalmi Kynsivesi. Kuollut 28.4.1859 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 16.11.1860 Hankasalmi Kynsivesi.

August Pöyhönen. Syntynyt 1.2.1863 Hankasalmi Kynsivesi. Lohkotilallinen Laukaa Savio 3 Perintölä Jynkkälä. Kuollut 13.5.1950 Laukaa Savio Jynkkälä. – Puoliso Miina Puttonen. Syntynyt 5.10.1860 Laukaa. Kuollut 11.12.1930 Laukaa.

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 7.3.1865 Hankasalmi.

Katarina Pöyhönen. Syntynyt 14.10.1869 Hankasalmi. Kuollut 17.12.1873.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 2.5.1875 Hankasalmi. Kuollut 1.6.1880.

Taulu 15.

X. Yrjö Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 9). Syntynyt 19.6.1799 Hankasalmi Viitalahti. Talollisen poika Hankavesi 3 – Puoliso 7.12.1823 Hankasalmi Brita Sofia Hintikka. Syntynyt 1804 Rautalampi.

XI. Lapsia:

Anna Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 31.8.1828 Hankasalmi.

Anna Sofia Pöyhönen. Syntynyt 29.5.1831 Hankasalmi. Kaksi lasta. Kuollut 20.6.1899 Hankasalmi Suolivesi 1. – Puoliso 19.6.1850 Hankasalmi Gabriel Eliaanpoika Matilainen. Syntynyt 16.6.1829 Pieksämäki Suolivesi 1. Kuollut 29.4.1891 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 25.6.1834 Hankasalmi Kynsivesi 3. Kuollut 11.4.1899 Hankasalmi. Taulu 16.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 25.5.1837 Hankasalmi.

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 13.10.1840 Hankasalmi. Kaksitoista lasta. Kuollut 3.8.1911 Hankasalmi Pääkkölä. – Puoliso Henrik Henrikinpoika Pääkkönen. Syntynyt 23.3.1839 Hankasalmi. Kuollut 4.3.1916 Hankasalmi.

Herman Pöyhönen. Syntynyt 23.8.1843 Hankasalmi. Murhattu 17.5.1884 Hankasalmi. Taulu 17.

Aleksanteri Pöyhönen. Syntynyt 2.3.1846 Hankasalmi. Taulu 18.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.11.1848 Hankasalmi. – Puoliso 1867 Hankasalmi Johan Kasper Juhonpoika Häyrinen. Syntynyt 20.10.1841 Kärkkää 53.

Taulu 16.

XI. Juho Pöyhönen (isä Yrjö Pöyhönen, taulu 15). Syntynyt 25.6.1834 Hankasalmi. Kuollut 11.4.1899. – Puoliso 19.6.1853 Laukaa Ulrika Juhontytär Hytönen. Syntynyt 23.1.1829 Laukaa. Kuollut 20.3.1892 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

David Pöyhönen. Syntynyt 4.4.1856 Hankasalmi. Mäkitupalainen. Kuollut 1900 Hankasalmi. – Puoliso 26.12.1891 Hankasalmi Ester Ollintytär Matilainen. Syntynyt 3.8.1852 Hankasalmi. Kuollut 18.6.1931 Juuka.

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 24.5.1857 Hankasalmi. Kuollut 23.6.1857 Hankasalmi.

Iisak Pöyhönen. Syntynyt 11.8.1858 Hankasalmi. Muuttanut 1906 Laukaasta Helsinkiin. – Puoliso Johanna Valkonen. Syntynyt 16.11.1863.

Ida Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.4.1862 Hankasalmi. – Puoliso 22.5.1883 Hankasalmi Matti Savolainen. Syntynyt 8.8.1833. Kuollut 19.1.1910 Niemisjärvi 4 Seppälä.

Matilda Pöyhönen. Syntynyt 12.4.1868 Hankasalmi.

Taulu 17.

XI. Herman Pöyhönen (isä Yrjö Pöyhönen, taulu 15). Syntynyt 23.8.1843 Hankasalmi. Murhattu 17.5.1884 Hankasalmi. – Puoliso 27.10.1867 Hankasalmi Maria Liisa Hintikka. Syntynyt 8.10.1847 Hankasalmi. Kuollut 10.5.1890 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Juho Emil Pöyhönen. Syntynyt 1.1.1869 Hankasalmi. Kuollut 28.12.1946 Hankasalmi. – Puoliso Hankasalmi Ida Matintytär Pääkkönen. Syntynyt 13.6.1876 Hankasalmi. Kuollut 5.11.1965 Hankasalmi.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 13.8.1870 Hankasalmi. Kuollut 28.8.1870 Hankasalmi.

Hermanni Pöyhönen. Syntynyt 28.6.1872 Hankasalmi. Kuollut 19.6.1895 Hankasalmi.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 21.3.1877 Hankasalmi.

Ida Maria Pöyhönen. Syntynyt 12.7.1880 Hankasalmi.

August Pöyhönen. Syntynyt 19.6.1884 Hankasalmi.

Taulu 18.

XI. Aleksanteri Pöyhönen (isä Yrjö Pöyhönen, taulu 15). Syntynyt 2.3.1846 Hankasalmi. Itsellinen Rautalampi Kärkkää 54 1867-1870. Muuttokirja Suonenjoelle 1870, josta Hankasalmen Sauvamäelle torppariksi. – Puoliso 1.2.1866 Hankasalmi Anna Vilhelmiina Tiitinen. Syntynyt 20.12.1846 Pieksämäki Vanaja. Kuollut 20.8.1872 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Juho Aleksanteri Pöyhönen. Syntynyt 17.1.1867 Rautalampi Kärkkää 54. Kuollut 13.5.1948 Toivala. – Puoliso 16.2.1907 Kuopion mlk Anna Kreetta Junkkarinen. Syntynyt 13.12.1885 Ylivieska. Kuollut 30.3.1958 Kuopio.

Robert Pöyhönen. Syntynyt 26.2.1869 Rautalampi Kärkkää 54.

Taulu 19.

X. Gabriel Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 9). Syntynyt 2.9.1803 Hankasalmi Viitalahti. Itsellisenä Hankavesi 13. Kuollut 1.12.1881 Kynsivesi 9 Pietilä. – Puoliso 27.11.1828 Hankasalmi Katariina Eliaantytär Hintikka. Syntynyt 8.3.1807 Hankasalmi. Kuollut 15.6.1878 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Gabriel Pöyhönen. Torppari Kynsivesi 9. Syntynyt 9.11.1829 Hankasalmi. Hukkui Jyväsjärveen 9.1.1873. Taulu 20.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 9.3.1832 Hankasalmi Kynsivesi 2. Kuollut 21.3.1892 Kynsivesi 9. Taulu 21.

Herman Pöyhönen. Syntynyt 27.8.1834 Hankasalmi Läheviita. Kuollut 1854 Hankasalmi.

Henrik Pöyhönen. Syntynyt 24.8.1837 Hankasalmi.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1840 Hankasalmi. Kuollut 27.2.1858 Hankasalmi.

Elias Pöyhönen. Syntynyt 16.9.1842 Hankasalmi. Kuollut 1882 Rautalampi. Taulu 22.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 11.1.1845 Hankasalmi. Kuusi lasta. – Puoliso 27.12.1868 Hankasalmi Matti Juhonpoika Häkkinen. Syntynyt 17.12.1845.

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 25.2.1848 Hankasalmi. Taulu 23.

Taulu 20.

XI. Gabriel Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 19). Torppari Kynsivesi 9. Syntynyt 9.11.1829 Hankasalmi. Hukkui Jyväsjärveen 9.1.1873. – Puoliso 8.7.1855 Rautalampi Anna Lovisa Kupari. Syntynyt 2.3.1836 Rautalampi

.

XII. Lapsia:

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 31.10.1856 Hankasalmi. Kaksi lasta. – Puoliso 26.12.1888 Hankasalmi Ville (Wilhelm) Brita Marianpoika Pöntynen. Syntynyt 7.3.1863 Pieksämäki.

Iida Maria Pöyhönen. Syntynyt 18.4.1869 Hankasalmi. Kuollut 5.5.1860 Hankasalmi.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 23.12.1861 Hankasalmi. Talollisen poika. Palveli mm. Suomen kaartissa ja muutti Hämeenlinnan kautta Helsinkiin.

Hilma Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 12.1.1872 Hankasalmi.

Taulu 21.

XI. Juho Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 19). Syntynyt 9.3.1832 Hankasalmi. Kuollut 21.3.1892 Hankasalmi . – Puoliso 7.11.1858 Hankasalmi Kaisa Henrikintytär Pietiläinen. Syntynyt 4.3.1836 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Hilda Maria Pöyhönen. Syntynyt 6.4.1860 Hankasalmi. Kuollut 1.2.1863.

Iida Katariina Pöyhönen. Syntynyt 24.5.1862 Hankasalmi. Kuollut 1.7.1863.

Johan Emil Pöyhönen. Syntynyt 2.6.1864 Hankasalmi.

Hilma Sofia Pöyhönen. Syntynyt 17.8.1866 Hankasalmi.

Hilda Maria Pöyhönen. Syntynyt 7.4.1869 Hankasalmi.

Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 25.4.1872 Hankasalmi.

Erika Pöyhönen. Syntynyt 20.4.1875 Hankasalmi.

Iida Katriina Pöyhönen. Syntynyt 29.9.1878 Hankasalmi. RK:n 1891-1900 mukaan tullut Laukaasta 24.4.1898 ja muuttanut 21.8.1898 Helsinkiin.

Taulu 22.

XI. Elias Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 19). Syntynyt 16.9.1842 Hankasalmi. Renkinä Rautalampi Horontaipale 2. – Puoliso 6.6.1869 Rautalampi Anna Sofia Juhontytär Korhonen. Syntynyt 18.10.1835 Rautalampi Kärkkää 22.

XII. Lapsi:

Josefiina Pöyhönen. Syntynyt 19.5.1870 Rautalampi.

Taulu 23.

XI. Karoliina Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 19). Syntynyt 25.2.1848 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Elias Karoliinanpoika Pöyhönen. Syntynyt 9.1.1874 Hankasalmi.

Ida Erika Karoliinantytär Pöyhönen. Syntynyt 29.5.1877 Hankasalmi. Asunut Tampereella. Palasi Hankasalmelle 3.5.1897. Puoliso 1.12.1897 Hankasalmi David Gabrielinpoika Keurulainen. Syntynyt 16.4.1868.

Hilma Lyydia Karoliinantytär Pöyhönen. Syntynyt 12.5.1878 Hankasalmi. Kuollut 31.8.1878 Hankasalmi.

Anna Lydia Karoliinantytär Pöyhönen. Syntynyt 24.5.1884 Hankasalmi.

Hilma Maria Karoliinantytär Pöyhönen. Syntynyt 19.2.1889 Hankasalmi. Viisi lasta. Kuollut 17.5.1972 Hankasalmi. – Puoliso 11.5.1913 Hankasalmi Johannes Pöyhönen. Suutari. Syntynyt 2.7.1879 Hankasalmi. Kuollut 9.5.1965 Hankasalmi.

Taulu 24.

IX. Eerik Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 8). Syntynyt 30.8.1770 Hankasalmi Viitalahti. Talollinen Hankavesi 9. Kuollut 24.8.1821 Hankasalmi. – Puoliso 31.3.1799 Hankasalmi Maria Viinikainen. Syntynyt 1783 Hankasalmi.

X. Lapsia:

Olavi Pöyhönen. Syntynyt 16.12.1801 Hankasalmi. Kuollut 1.4.1803 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 2.4.1805 Hankasalmi. Kuollut 12.4.1805 Hankasalmi.

Justiina Pöyhönen. Syntynyt 9.12.1806 Hankasalmi. Kahdeksan lasta. Kuollut 15.6.1859 Hankasalmi. – Puoliso 7.10.1821 Hankasalmi Matti Fest (Fäst). Syntynyt 1798. Kuollut 12.5.1858 Hankasalmi.

Maija Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 11.1.1810 Hankasalmi. Kuollut 2.10.1812 Hankasalmi Amiraali.

Anna Katariina Päyhänen. Syntynyt 17.10.1813 Hankasalmi. Kuollut 28.4.1815.

Taulu 25.

IX. Yrjö Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 8). Syntynyt 7.5.1778 Hankasalmi. Puusniekaksi Lähteelään. Lähteelän isäntä 1819-1836. Kuollut 17.11.1836 Laukaa. – Puoliso 1:o 20.6.1802 Pieksämäki Liisa Olavintytär Liukkonen. Syntynyt 27.7.1786 Pieksämäki Virmasniemi. Kuollut 24.8.1808 Pieksämäki Virmasniemi. – Puoliso 2:o 2.9.1810 Laukaa Anna Matintytär Oksanen. Syntynyt 23.6.1777 Laukaa Iso-Oksala. Kuollut 10.3.1818 Laukaa Lähteelä.

X. Lapsia:

1. Johannes Pöyhönen. Syntynyt 9.2.1805 Pieksämäki Virmasniemi. Kuollut 16.8.1808 Pieksämäki.

2. Maria Pöyhönen. Syntynyt 16.3.1811 Laukaa Lähteelä. Yksi lapsi ensimmäisen ja kaksi lasta toisen puolison kanssa. – Puoliso 1:o 19.3.1826 Laukaa Erik Hemminginpoika Jääskeläinen. Syntynyt 1799 Rautalampi Pynnönniemi. Kuollut 23.6.1836 Laukaa. – Puoliso 2:o 14.9.1837 Laukaa Juho Matinpoika Rutanen. Syntynyt 7.6.1815 Laukaa. Kuollut 1.1.1868 Laukaa.

2. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 10.11.1812 Laukaa. Kuollut 1.4.1813.

2. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 24.3.1814 Laukaa. Kuollut 4.7.1814.

2. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 23.7.1815 Laukaa. Kuollut 14.3.1866 Laukaa. Taulu 26.

2. Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 30.12.1817 Laukaa. Neljä lasta. Kuollut 27.4.1862 Laukaa. – Puoliso 21.12.1837 Laukaa Johan Juhonpoika Puttonen. Syntynyt 16.9.1817 Laukaa. Kuollut 16.10.1835.

Taulu 26.

X. Eeva Pöyhönen (isä Yrjö Pöyhönen, taulu 25). Syntynyt 23.7.1815 Laukaa. Kuollut 14.3.1866 Laukaa.

XI. Lapsi:

Johannes Eevanpoika Pöyhönen. Syntynyt 20.5.1840 Laukaa. Kuollut 17.6.1846.

Taulu 27.

VIII. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 7). Syntynyt 3.9.1743 Hankasalmi Viitalahti. Talollinen Viitalahti. Hankavesi no 14 Mattilan tilan ensimmäinen isäntä. Kuollut 3.2.1800 Hankasalmi. – Puoliso 9.10.1758 LaukaaKaarina Eerikintytär Parkkonen. Syntynyt 28.2.1745 Laukaa Rusila. Kuollut 20.6.1799 Hankasalmi.

IX. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1766 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 30.1.1834 Hankasalmi Mattila. Taulu 28.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 5.1.1769 Rautalampi (Hankasalmi). Kuudennusmies. Kihlakunnanoikeuden lautamies. Kuollut 12.6.1848 Hankasalmi.

Margareta Pöyhönen. Syntynyt 1.9.1771 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 3.6.1808 Kangasniemi. – Puoliso 1:o 6.11.1791 Rautalampi Petteri Petterinpoika Kovanen. Syntynyt 1748 Kangasniemi Hankamäki. Kuollut 21.9.1803 Kangasniemi. – Puoliso 2:o 16.3.1806 Mikko Mikonpoika Kovanen. Syntynyt Kangasniemi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.6.1773 Viitalahti Mattila. Neljä lasta. Kuollut 22.10.1854 Hankasalmi.. – Puoliso 25.12.1800 Henrik Juhonpoika Ylönen. Syntynyt 22.5.1755 Pieksämäki. Kuollut 31.3.1815 Pieksämäki.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 2.5.1775 Hankasalmi Mattila. Taulu 37.

Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 13.7.1779 Hankasalmi Mattila. Kuollut 16.10.1781.

Taulu 28.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 27). Syntynyt 5.4.1766 Rautalampi. Mattilan toinen isäntä. Kuollut 30.1.1834 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 27.3.1785 Rautalampi Eeva Mikontytär Tillikainen. Syntynyt 29.4.1765 Rautalampi Viinikkala. Kuollut 12.5.1800 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 12.10.1801 Anna Samuelintytär Gunelius. Syntynyt 31.1.1772 Hankasalmi. Kuollut 20.6.1852 Hankasalmi.

X. Lapsia:

1. Matti Pöyhönen. Syntynyt 1787 Hankasalmi. Kuollut 31.5.1829 Hankasalmi. Taulu 29.

1. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 14.8.1788 Hankasalmi. Kuollut 28.1.1790 Hankasalmi.

1. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 28.11.1789 Hankasalmi. Kuollut 24.6.1807 Hankasalmi.

1. Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 6.7.1792 Rautalampi. Kuollut 6.11.1864 Rautalampi. – Puoliso 22.12.1811 Hemminki Hemminginpoika Jääskeläinen. Syntynyt 25.2.1792 Rautalampi.

2. Johan Pöyhönen. Syntynyt 3.4.1802 Hankasalmi. Kuollut 3.10.1832 Hankasalmi. Taulu 35.

2. Anna Helena Pöyhönen. Syntynyt 5.11.1807 Hankasalmi. Kuollut 5.11.1809 Hankasalmi.

Taulu 29.

X. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 28). Syntynyt 1787 Hankasalmi. Kuollut 31.5.1829 Hankasalmi – Puoliso 20.11.1808 Anna Stina Olavintytär Liukkonen. Syntynyt 26.3.1789 Pieksämäki. Kuollut 4.11.1841 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 14.2.1810 Hankasalmi. Kuollut 8.9.1858 Hankasalmi. Taulu 30.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 20.2.1812 Hankasalmi. Taulu 32.

Anna Stina Pöyhönen. Syntynyt 21.6.1818 Hankasalmi. Seitsemän lasta. Kuollut 28.1.1881 Hankasalmi. – Puoliso 5.12.1841 Henrik Henrikinpoika Pänkäläinen. Syntynyt 7.6.1821 Hankasalmi. Kuollut 10.3.1894 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 21.5.1821 Hankasalmi. Kuollut 5.1.1896 Hankasalmi. Taulu 33.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 27.3.1824 Hankasalmi. Kuollut 16.4.1899 Hankasalmi. Taulu 34.

Taulu 30.

XI. Mikko Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 29). Syntynyt 14.2.1810 Hankasalmi. Kuollut 8.9.1858 Hankasalmi. – Puoliso 29.3.1834 Katarina (Kaisa) Pynnönen. Syntynyt 1817 Rautalampi. Kuollut 6.11.1875 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 29.4.1835 Hankasalmi. Muutti Rautalammille 1858.

Eerik Johan Pöyhönen. Syntynyt 1.7.1837 Hankasalmi. – Puoliso 27.10.1861 Maria Israelintytär Flyktman. Syntynyt 6.2.1835 Hankasalmi. Kuollut 12.7.1892 Hankasalmi.

Johan Pöyhönen. Syntynyt 1.3.1839 Hankasalmi. Tuli puuskaksi Laukaan Lamminpäähän, isäntänä 1871-1896. Lamminpää yhdistettiin 1896 Sammallahteen ja Juho Mikonpoika muutti Hankasalmen Viitalahteen. Kuollut 29.9.1897 Hankasalmi Viitalahti. – Puoliso 9.2.1869 Loviisa Kallentytär. Syntynyt 2.1.1834 Jyväskylä Uddegård trp. Kuollut 24.1.1897 Hankasalmi.

Greta Liisa Pöyhönen. Syntynyt 13.12.1841 Hankasalmi.

Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 8.12.1846 Hankasalmi. Kuollut 3.4.1847.

Herman Pöyhönen. Syntynyt 8.12.1846 Hankasalmi. Kuollut 7.7.1847.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 29.4.1848 Hankasalmi. Kuollut 16.1.1891 Hankasalmi. Taulu 31.

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 13.9.1850 Hankasalmi.

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 18.7.1853 Hankasalmi.

Engla Mathilda Pöyhönen. Syntynyt 12.12.1856 Hankasalmi.

Taulu 31.

XII. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 30). Syntynyt 29.4.1848 Hankasalmi. Kuollut 16.1.1891 Hankasalmi. – Puoliso 14.4.1873 Hankasalmi Anna Maria Pöyhönen. Toisto, katso taulu 14.

Taulu 32.

XI. Matti Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 29). Syntynyt 20.2.1812 Hankasalmi Viitalahti. Muutti perheineen 14.11.1857 Sumiaisten kylään ostamaansa Taipaleen taloon. Mukana seurasi vaimon isä Kasper Magnus Bökman, joka oli Hankasalmen Niemisjärven Rusilan rälssitalon isäntä 1821-1857. – Puoliso 1838 Elisabet Kasperintytär (Magnuksentytär) Bökman. Syntynyt 25.8.1816 Laukaa Rusila.

XII. Lapsia:

Kasper Johan Pöyhönen. Syntynyt 14.5.1837 Laukaa Rusila. – Puoliso Anna Lilja (Anna Liisa) Adamintytär Liimatainen. Syntynyt 24.6.1840 Hankasalmi.

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 19.9.1841 Niemisjärvi Rusila. – Puoliso 1:o 18.7.1862 Salomon Puttonen. Syntynyt 24.5.1833 Konnevesi Juonola. Kuollut 1882. – Puoliso 2:o Vehniäinen.

Kalle Pöyhönen. Syntynyt 3.7.1844 Niemisjärvi Rusila. Kuollut 3.6.1851 Laukaa Niemisjärvi.

Vilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 18.5.1845 Niemisjärvi Rusila. – Puoliso 24.6.1866 Sumiainen Henrik Wilhelm Gabrielinpoika Vesterinen. Syntynyt 28.1.1844 Kärkkää 37.

Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 13.8.1848 Laukaa. Kuollut 20.8.1848.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 17.1.1854 Laukaa.

Elisabet Pöyhönen. Syntynyt 11.8.1857 Laukaa.

Taulu 33.

XI. Juho Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 29). Syntynyt 21.5.1821 Hankasalmi. Kuollut 5.1.1896 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 20.7.1845 Hankasalmi Eeva Loviisa Matintytär Pietiläinen. Syntynyt 14.7.1825 Hankasalmi. Kuollut 1.11.1852 Hankasalmi. Puoliso 2:o 16.3.1855 Hankasalmi Johanna Loviisa Åman. Syntynyt 1834. Muutti Laukaasta 1904 Jyväskylän mlk Haapaniemi Oksalaan.

XII. Lapsia:

1. Juho Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1846 Hankasalmi. Torppari 1881-1890. Puoliso 28.8.1870 Eeva Kaisa Davidintytär Matilainen. Syntynyt 29.9.1849. Kuollut 26.3.1899 Hankasalmi.

1. Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 19.8.1848 Hankasalmi.

1. Henrika Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1849 Hankasalmi. Kuusi lasta. – Puoliso 26.12.1870 Taneli (Daniel) Kovanen. Syntynyt 2.1.1850 Hankasalmi. Kuollut 24.11.1888 Hankasalmi.

2. Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 5.12.1855 Hankasalmi. Neljä lasta. – Puoliso 20.10.1878 Gabriel Henrikinpoika Karjalainen. Syntynyt 27.3.1837 Hankasalmi.

2. Elisabeth Pöyhönen. Syntynyt 13.1.1858 Hankasalmi. Kuollut 17.4.1863.

2. Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 7.3.1860 Hankasalmi. Yksi lapsi ensimmäisen puolison kanssa.. – Puoliso 1:o 13.11.1884 Herman Juhonpoika Poikolainen. Syntynyt 1.2.1851 Hankasalmi. Kuollut 18.12.1901 Laukaa. – Puoliso 2:o 2.7.1904 Kustaa Aatu Mieskonen. Syntynyt 14.8.1856 Laukaa.

2. Eeva Stina Pöyhönen. Syntynyt 23.3.1862 Hankasalmi. – Puoliso 28.6.1891 Karl Karlinpoika Åkerman. Syntynyt 21.1.1862.

2. Matti Pöyhönen. Syntynyt 6.3.1865 Hankasalmi. Kutsuntanumero 134. Arpa no 5. Helsinkiin 18.3.1891.

2. Liisa Pöyhönen. Syntynyt 20.11.1867 Hankasalmi. Kuollut 22.12.1867.

2. Taavetti (David) Pöyhönen. Syntynyt 6.7.1869 Hankasalmi. Muutti 1904 Laukaasta Jyväskylän mlk:n Haapaniemen Oksalaan. Kuollut 14.4.1934 Jyväskylän mlk. – Puoliso 1899 Aliina Juhontytär Honkonen. Syntynyt 29.1.1879 Hankasalmi. Kuollut 26.2.1924 Jyväskylän mlk.

2. Ida Lovisa Pöyhönen. Syntynyt 29.1.1872 Hankasalmi.

2. Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 16.9.1874 Hankasalmi.

Taulu 34.

XI. Gabriel Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 29). Syntynyt 27.3.1824 Hankasalmi. Torppari Säreniemen mökki. Kuollut sokeana 16.4.1899. – Puoliso 1:o 24.3.1852 Eeva Stina Mikontytär Oksanen. Syntynyt 26.9.1824 Hankasalmi. Kuollut 1880. – Puoliso 2:o Augustiina Matintytär Valkonen. Syntynyt 17.12.1850 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

1. Wilhelmiina Pöyhönen. Kuusi lasta (au-poika kuoli parivuotiaana. Syntynyt 6.10.1853 Hankasalmi. – Puoliso 10.7.1880 Matti Matinpoika Sirkka. Syntynyt 25.5.1856 Hankasalmi.

1. Ville (Wilhelm) Pöyhönen. Syntynyt 9.6.1855 Hankasalmi. – Puoliso Eeva Jaakontytär Nikonen. Syntynyt 5.10.1849 Hankasalmi.

1. Erik Johan Pöyhönen. Syntynyt 9.4.1857. – Puoliso 2.11.1884 Maria Paavontytär Kauppinen. Syntynyt 17.8.1850 Hankasalmi.

1. Matti Pöyhönen. Syntynyt 16.5.1861 Hankasalmi. – Puoliso 15.7.1893 Eriikka Eliaantytär Oksanen. Syntynyt 22.9.1859. Kuollut 25.11.1921 Hankasalmi.

1. Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1863 Hankasalmi. Kuollut 15.7.1863.

Taulu 35.

X. Johan Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 28). Syntynyt 3.4.1802 Hankasalmi. Oksalan vävy. Kuollut 3.10.1832 Hankasalmi. – Puoliso 1.2.1824 Maija Liisa Tuomaantytär Oksanen. Syntynyt 27.10.1799 Rautalampi Oksala. Kuollut 7.7.1874.

XI. Lapsia:

Anna Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1826 Hankasalmi. Kuollut 15.2.1904 Hankasalmi.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 2.4.1829 Hankasalmi. Kuollut 28.3.1869 Hankasalmi. Taulu 36.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 16.11.1831 Hankasalmi.

Taulu 36.

XI. Johannes Pöyhönen (isä Johan Pöyhönen, taulu 35). Syntynyt 2.4.1829 Hankasalmi. Kuollut 28.3.1869 Hankasalmi. – Puoliso 3.7.1848 Maria Juhontytär Kauppinen. Syntynyt 15.2.1829 Hankasalmi. Kuollut 23.5.1913 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 9.10.1850 Hankasalmi. Yksi lapsi. Kuollut 25.10.1884 Hankasalmi. – Puoliso 13.8.1882 Herman Viinikainen. Syntynyt 14.10.1860 Hankasalmi. Yksi lapsi.

Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 22.3.1853 Hankasalmi. – Puoliso 22.12.1884 Wilhelm Manninen. Syntynyt 1855. Kolme lasta.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 6.3.1857 Hankasalmi. Kuollut 26.12.1933. – Puoliso 25.10.1883 Maria Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1862 Rautalampi Kärkkää. Kuollut 11.6.1912.

Mathilda Pöyhönen. Syntynyt 15.12.1859 Hankasalmi. Yksi lapsi. – Puoliso 19.1.1895 Juho Jaakonpoika Hänninen. Syntynyt 15.12.1850 Hankasalmi. Kuollut 9.10.1899 Hankasalmi.

Ida Fredrika Pöyhönen. Syntynyt 10.1.1862 Hankasalmi. Kaksi lasta. – Puoliso 16.12.1888 Herman Viinikainen. Syntynyt 14.10.1860 Hankasalmi.

Eeva Sofia Pöyhönen. Syntynyt 14.12.1864 Hankasalmi. Kuusi lasta. Kuollut 17.1.1930. – Puoliso 31.1.1886 Kasper Eerikinpoika Jääskeläinen. Syntynyt 5.9.1861 Rautalampi. Kuollut 8.6.1949.

Hilma Adolfiina Pöyhönen. Syntynyt 29.8.1868 Hankasalmi.

Taulu 37.

IX. Juho Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 27). Syntynyt 2.5.1775 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 11.6.1809 Eeva Eerikintytär Hytönen. Syntynyt 1787. Kuollut 22.4.1828 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 30.10.1830 Susanna Juhontytär Kupari. Syntynyt 27.12.1794 Rautalampi. Kuollut 11.6.1833 Hankasalmi.

X. Lapsia:

1. Johannes Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1812 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 5.4.1812.

1. Anna Pöyhönen. Syntynyt 13.5.1813 Hankasalmi Viitalahti. Kahdeksan lasta. – Puoliso 22.12.1838 Jeremias Eerikinpoika Ahola (Niemistö). Syntynyt 29.3.1816 Laukaa Simuna. Kuollut 24.3.1885.

1. Maria Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1816 Hankasalmi. Kuollut 23.6.1818.

1. Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 5.12.1818 Hankasalmi. Kuollut 11.2.1899. Taulu 38.

1. Matti Pöyhönen. Syntynyt 26.3.1821 Hankasalmi. Kuollut 6.4.1821.

1. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 4.4.1822 Hankasalmi Viitalahti. Taulu 40.

1. Matti Pöyhönen. Syntynyt 16.11.1827 Hankasalmi. Kuollut 25.11.1827.

2. Juho Pöyhönen. Syntynyt 2.5.1833 Hankasalmi.

Taulu 38.

X. Gabriel Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 37). Syntynyt 5.12.1818 Hankasalmi.. Kuollut 11.2.1899 Hankasalmi. – Puoliso 24.11.1850 Laukaa Kristiina Henrikintytär. Syntynyt 16.1.1822 Laukaa. Kuollut 23.1.1896 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1852 Laukaa. Kuollut 10.11.1884. Taulu 39.

Karl (Kalle) Pöyhönen. Syntynyt 14.3.1858 Laukaa.

Taulu 39.

XI. Wilhelm Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 38). Syntynyt 5.4.1852 Laukaa. Kuollut 10.11.1884 Hankasalmi. – Puoliso Karoliina Matintytär Mäkinen. Syntynyt 4.8.1852 Laukaa.

XII. Lapsia:

Iida Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 3.12.1878 Hankasalmi. – Puoliso 5.11.1899 Oskar Juhonpoika Wekki. Syntynyt 20.9.1875 Hankasalmi.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 2.7.1881 Hankasalmi. Kuollut 2.12.1885.

Matilda Pöyhönen. Syntynyt 6.10.1882 Hankasalmi.

Taulu 40.

X. Mikko Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 37). Syntynyt 4.4.1822 Hankasalmi. – Puoliso 31.10.1958 Brita Stina Kauppinen. Syntynyt 31.5.1839 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 20.11.1859 Hankasalmi. Kuollut 21.9.1860.

Hiskia Pöyhönen. Syntynyt 12.5.1862 Hankasalmi.

Taulu 41.

VIII. Yrjö Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 7). Syntynyt 8.8.1746 Rautalampi Viitalahti. Talollinen. Lähteenkorvan tilan (=Yrjö) ensimmäinen isäntä. Kuollut 1832 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 11.10.1778 Magdalena Mikontytär Varis. Syntynyt 1755 Rautalampi. Kuollut 18.5.1791 Rautalampi. – Puoliso 2:o 21.11.1791 Valpuri Samuelintytär Viinikainen. Syntynyt 27.12.1759 Rautalampi. Kuollut 26.7.1792 Rautalampi. – Puoliso 3:o 1795Anna Pynnönen. Syntynyt 1769. Kuollut 24.3.1829 Hankasalmi.

IX. Lapsia:

1. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 25.3.1780 Rautalampi. Kuollut 5.5.1780.

1. Maria Pöyhönen. Syntynyt 3.6.1781 Hankasalmi. Viisi lasta. Kuollut 1849 Kangasniemi. – Puoliso 1802 Paavo Matinpoika Tiihonen. Syntynyt 1779 Kangasniemi. Kuollut Kangasniemi.

1. Marketta Pöyhönen. Syntynyt 1.3.1783 Hankasalmi. Kahdeksan lasta. Kuollut 25.6.1865. – Puoliso 25.5.1806 Matti Juhonpoika Pietiläinen. Syntynyt 1786 Havusalmi. Kuollut 12.1.1848 Hankasalmi.

1. Juho Pöyhönen. Syntynyt 1.1.1785 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 16.4.1870 Hankasalmi. Taulu 42.

1. Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 18.5.1788 Hankasalmi. Kolme lasta. Kuollut Kangasniemi. – Puoliso 15.12.1811 Risto Matinpoika Tiihonen. Syntynyt 23.2.1785 Kangasniemi. Kuollut 3.6.1859 Kangasniemi.

1. Valpuri Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1789 Hankasalmi. Kuollut 1.7.1809 Hankasalmi.

1. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 16.4.1791 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 28.6.1791.

3. Olavi Pöyhönen. Syntynyt 1802 Hankasalmi. Kuollut 1.4.1803.

3. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1804 Hankasalmi. Kuollut 8.7.1806.

Taulu 42.

IX. Juho Pöyhönen (isä Yrjö Pöyhönen, taulu 41). Syntynyt 1.1.1785 Rautalampi. Kuollut 16.4.1870 Hankasalmi. – Puoliso 8.1.1808 Anna Mikontytär Tillikainen. Syntynyt 19.5.1786 Rautalampi. Kuollut 8.10.1846 Hankasalmi.

X. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 15.12.1809 Hankasalmi. Kuollut 30.9.1897 Hankasalmi. Taulu 43.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 7.11.1812 Hankasalmi. Kuollut 29.3.1885 Hankasalmi.

Katariina Pöyhönen. Syntynyt 2.1.1816 Hankasalmi. Kuollut 7.11.1896 Hankasalmi. Taulu 48.

Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 25.1.1818 Hankasalmi. Yksi lapsi. Kuollut 10.8.1851 Hankasalmi. – Puoliso 30.6.1850 Eerik Abraminpoika Monthan. Syntynyt 2.7.1821 Hankasalmi. Kuollut 8.8.1895 Hankasalmi.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 22.9.1820 Hankasalmi. Kuollut 20.9.1893 Hankasalmi. Taulu 49.

Eeva Pöyhönen. Syntynyt 13.4.1823 Hankasalmi. Viisi lasta. Kuollut 2.11.1895 Hankasalmi. – Puoliso 3.7.1848 Heikki Heikinpoika Jääskeläinen. Syntynyt 21.8.1825 Hankasalmi. Kuollut 21.7.1888 Hankasalmi.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1825 Hankasalmi. Kuollut 25.1.1829.

Heikki Pöyhönen. Syntynyt 17.10.1827 Hankasalmi. Kuollut 21.1.1904 Hankasalmi. Taulu 51.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 15.9.1830 Hankasalmi. Kuollut 5.3.1892 Hankasalmi. Taulu 54.

Taulu 43.

X. Mikko Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 42). Syntynyt 15.12.1809 Hankasalmi. Talollinen Lähteenkorva (Yrjö). Kuollut 30.9.1897 Hankasalmi. – Puoliso 16.6.1839 Eeva Stiina Mehto. Syntynyt 26.4.1820 Rautalampi. Kuollut 2.10.1883 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 3.7.1840 Hankasalmi. Kahdeksan lasta. Kuollut 12.6.1885 Hankasalmi. – Puoliso 24.6.1860 Heikki (Henrik) Ylönen. Syntynyt 1.2.1836 Hankasalmi. Kuollut 15.3.1879 Hankasalmi.

Eriikka (Henrika) Pöyhönen. Syntynyt 18.3.1842 Hankasalmi. Kuusi lasta. Kuollut 8.10.1915 Hankasalmi. – Puoliso 7.10.1869 Matti Henrikinpoika Pääkkönen. Syntynyt 11.9.1844 Hankasalmi. Kuollut 17.3.1922 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 2.9.1845 Hankasalmi. Kuollut 20.12.1934 Hankasalmi. Taulu 44.

Anna Eeva Pöyhönen. Syntynyt 9.4.1848 Hankasalmi. Yksitoista lasta. Kuollut 24.9.1914 Hankasalmi. – Puoliso 30.7.1867 Matti Juhonpoika Pellinen. Syntynyt 6.6.1847 Hankasalmi. Kuollut 15.8.1909 Hankasalmi.

Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 7.9.1852 Hankasalmi. Kuusi lasta. Kuollut 2.7.1933 Hankasalmi. – Puoliso 2.7.1874 Johan Samulinpoika Viinikainen. Syntynyt 20.2.1848 Hankasalmi. Kuollut 22.8.1921 Hankasalmi.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 7.9.1852 Hankasalmi. Yksi lapsi toisesta avioliitosta. Kuollut 20.6.1921 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 2.11.1884 Kaapro Närhi. Syntynyt 1848 Rautalampi. Muutti Rautalammille 4.11. 1884. Kuollut 1890. – Puoliso 2:o 16.9.1891 Johannes Iisakinpoika Kauppinen. Syntynyt 1860.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 2.9.1855 Hankasalmi. Kuollut 2.2.1914 Hankasalmi. Taulu 45.

Ville Pöyhönen. Syntynyt 11.2.1858 Hankasalmi. Kuollut 27.9.1928 Hankasalmi. Taulu 46.

David (Taavi) Pöyhönen. Syntynyt 4.3.1861 Hankasalmi. Kuollut 18.8.1921 Hankasalmi Amiraali. Taulu 47.

Taulu 44.

XI. Juho Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 43). Syntynyt 2.9.1845 Hankasalmi. Lähteenkorvan isäntä. Kuollut 20.12.1934 Hankasalmi. – Puoliso 30.6.1874 Anna Maria Juhontytär Pellinen. Syntynyt 29.4.1854 Hankasalmi. Kuollut 7.7.1893 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Iida Maria Pöyhönen. Syntynyt 10.9.1875 Hankasalmi. Kuollut 16.2.1904.

Juho Eemil Pöyhönen. Syntynyt 1.2.1878 Hankasalmi. Kuollut 2.7.1962 Hankasalmi. – Puoliso 31.10.1902 Iida Ylönen. Syntynyt 14.12.1883. Kuollut 10.2.1967 Hankasalmi.

Ville Edvard Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1883 Hankasalmi. Hankamäen Okkerin isäntä. Kuollut 6.8.1966 Hankasalmi. – Puoliso 15.1.1926 Anna Stiina Villentytär Hintikka. Syntynyt 27.7.1898 Hankasalmi. Kuollut 26.5.1972 Hankasalmi.

Hilma Josefiina Pöyhönen. Syntynyt 27.6.1885 Hankasalmi. Yksi lapsi. Kuollut 14.4.1918 Hankasalmi. – Puoliso 12.11.1907 Otto Viljam Hänninen. Syntynyt 14.1.1885. Kuollut 12.6.1942 Siilinjärvi.

Hilja Pöyhönen. Syntynyt 16.12.1887 Hankasalmi. – Puoliso 24.3.1916 August Juhonpoika Pietiläinen. Syntynyt 24.2.1891 Rautalampi. Kuollut Konnevesi Hytölä Mannila.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 20.2.1891 Hankasalmi. Talollinen Hankasalmi Ritala. Kuollut 7.2.1974 Hankasalmi. – Puoliso 29.9.1916 Hilma Lyydia Kauppinen. Syntynyt 27.9.1892. Kuollut 22.10.1965 Hankasalmi.

Taulu 45.

XI. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 43). Syntynyt 2.9.1855 Hankasalmi. Kuollut 2.2.1914 Hankasalmi. – Puoliso 4.9.1884 Vendla Amanda Stigell. Syntynyt 19.9.1860 Hankasalmi. Kuollut 22.1.1938 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Vendla Dagmar Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1886 Hankasalmi. Kuollut 3.9.1890.

Matti Adolf Pöyhönen. Syntynyt 23.6.1889 Hankasalmi. Muutti Helsinkiin 1916.

Arvo Johannes Pöyhönen. Syntynyt 22.6.1896 Hankasalmi. Kuollut 3.4.1918.

Taulu 46.

XI. Ville Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 43). Syntynyt 11.2.1858 Hankasalmi. Kuollut 27.9.1928 Hankasalmi. – Puoliso 1.11.1883 Aurora Vivia Stigell. Syntynyt 25.8.1862 Hankasalmi. Kuollut 1.12.1949 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Alfred Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 30.7.1884 Hankasalmi. Kuollut 27.2.1981 Hankasalmi. – Puoliso 10.8.1912 Aada Pylkkänen. Syntynyt 11.3.1890. Kuollut 18.5.1943 Hankasalmi.

Anni Elina Pöyhönen. Syntynyt 30.5.1886 Hankasalmi. Kolme lasta. Kuollut 28.1.1992 Helsinki. – Puoliso 30.5.1920 Frans Adolf Johanpoika Aartola. Syntynyt 14.11.1877 Pusula. Aikaisempi nimi Ahlstedt. Kuollut 28.4.1953 Helsinki.

Aina Emilia Pöyhönen. Syntynyt 29.12.1888 Hankasalmi. Kuollut 28.7.1967 Nurmes. – Puoliso 1:o Mikko Olkkonen. Yksi lapsi. – Puoliso 2:o Juho Karhu. Yksi lapsi.

Juho Oskar Pöyhönen. Syntynyt 6.6.1891 Hankasalmi. Poliisi. Kuollut 31.7.1967 Helsinki. – Puoliso 24.9.1916 Ida Elina Koskila. Syntynyt 14.9.1895. Kuollut 25.11.1979.

Elsa Aurora Pöyhönen. Syntynyt 27.1.1894 Hankasalmi. Kolme lasta. Kuollut 6.1.1983 Helsinki. – Puoliso Evert Juho Räisänen. Syntynyt 10.11.1898 Uukuniemi. Kuollut 17.9.1932 Uukuniemi.

Tyyne Maria Pöyhönen. Syntynyt 11.9.1896 Hankasalmi. Muuttanut Helsinkiin 1920. – Puoliso Leo Viktor Arhola. Syntynyt 3.8.1907. Kuollut 19.1.1983.

Hilja Adolfiina Pöyhönen. Syntynyt 27.7.1898 Hankasalmi. Sokeutui jo lapsena. Kuollut 12.11.1949 Hankasalmi.

Lauri Seelim Pöyhönen. Syntynyt 3.8.1901 Hankasalmi. Muuttanut 1927 Sörnäisten suomal. srk:aan. Kuollut 31.8.1990 Helsinki. – Puoliso 1:o Sylvi Salo. Kuollut 1940. – Puoliso 2:o Inkeri Haapalainen.

Taulu 47.

XI. David (Taavi) Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 43). Syntynyt 4.3.1861 Hankasalmi. Kuollut 18.8.1921 Hankasalmi Amiraali. – Puoliso 23.8.1896 Matilda Matilainen. Syntynyt 17.8.1874 Hankasalmi. Kuollut 28.5.1941.

XII. Lapsia:

Aaro Vilho Pöyhönen. Syntynyt 17.6.1897 Hankasalmi. Kuollut 31.8.1957 Hankasalmi. – Puoliso 17.8.1924 Amanda Hänninen. Syntynyt 19.2.1897.

Kerttu Matilda Pöyhönen. Syntynyt 7.11.1899 Hankasalmi. Muuttanut Yhdysvaltoihin. Kuollut 1989 Yhdysvallat.

Viivi Maria Pöyhönen. Syntynyt 22.9.1901 Hankasalmi.

Taulu 48.

X. Katariina Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 42). Syntynyt 2.1.1816 Hankasalmi. Kuollut 7.11.1896 Hankasalmi. – Puoliso 1.11.1839 Mikko Pöyhönen. Toisto, katso taulu 12.

Taulu 49.

X. Johannes Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 42). Syntynyt 22.9.1820 Hankasalmi. Kuollut 20.9.1893 Hankasalmi. -Puoliso 16.10.1859 Eeva Mikontytär Pääkkönen. Syntynyt 19.5.1838 Hankasalmi. Kuollut 13.6.1916.

XI. Lapsi:

Ville Pöyhönen. Syntynyt 3.5.1861 Hankasalmi. Kuollut 10.11.1934 Hankasalmi. Taulu 50.

Taulu 50.

XI. Ville Pöyhönen (isä Johannes Pöyhönen, taulu 49). Syntynyt 3.5.1861 Hankasalmi. Kuollut 10.11.1934 Hankasalmi. – Puoliso 9.12.1888 Hilda Maria Paulintytär Pellinen. Syntynyt 23.3.1861 Hankasalmi. Kuollut 19.12.1941 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Hilma Maria Pöyhönen. Syntynyt 3.1.1889 Hankasalmi.

Aina Eriikka Pöyhönen. Syntynyt 10.4.1893 Hankasalmi. Kuollut 22.6.1912 Hankasalmi.

Elsa Emilia Pöyhönen. Syntynyt 14.3.1895 Hankasalmi. Kuollut 24.9.1911 Hankasalmi.

Ville Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1899 Hankasalmi.

Taulu 51.

X. Heikki Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 42). Syntynyt 17.10.1827 Hankasalmi. Kuollut 21.1.1904 Hankasalmi. – Puoliso 14.1.1854 Hankasalmi Maria Liisa Pääkkönen. Syntynyt 1829. Kuollut 17.2.1909 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Fredriikka Pöyhönen. Syntynyt 23.11.1854 Hankasalmi. Tytär Justiina Fredriikantytär Pöyhönen. Syntynyt 15.6.1876 Hankasalmi. Kolme lasta avioliitossa syntyneitä. Kuollut 27.2.1928 Hankasalmi. – Puoliso 16.10.1887 Hankasalmi Matti Hyvönen. Syntynyt 20.12.1840. Kuollut 22.3.1911 Hankasalmi.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 13.4.1859 Hankasalmi. Kuollut 10.11.1884 Hankasalmi.

Eeva Stiina Pöyhönen. Syntynyt 20.3.1863 Hankasalmi. Kuusi lasta. Kuollut 30.3.1944 Hankasalmi. – Puoliso 11.9.1889 Matti Matinpoika Viinikainen. Syntynyt 28.4.1867 Hankasalmi. Kuollut 11.12.1939 Hankasalmi.

Anna Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 26.1.1868 Hankasalmi. Kuollut 2.6.1893 Hankasalmi.

Mooses Pöyhönen. Syntynyt 1.2.1870 Hankasalmi. Taulu 52.

Ida Maria Pöyhönen. Syntynyt 1.3.1875 Hankasalmi. Taulu 53.

Taulu 52.

XI. Mooses Pöyhönen (isä Heikki Pöyhönen, taulu 51). Syntynyt 1.2.1870 Hankasalmi. Muutti 9.4.1898 Laukaaseen, josta 1902 Jyväskylän mlk:aan. – Puoliso Tekla Lahtinen. Syntynyt 24.9.1869 Laukaa.

XII. Lapsia:

Toivo Johannes Pöyhönen. Syntynyt 26.6.1896 Hankasalmi.

Eino Henrik Pöyhönen. Syntynyt 26.6.1896 Hankasalmi.

Oskar Pöyhönen. Syntynyt 7.7.1898 Laukaa.

Emil Pöyhönen. Syntynyt 20.9.1900 Laukaa.

Taulu 53.

XI. Ida Maria Pöyhönen (isä Heikki Pöyhönen, taulu 51). Syntynyt 1.3.1875 Hankasalmi. – Puoliso Tuomas Viinikainen. Syntynyt 21.12.1875 Hankasalmi.

XII. Lapsi:

Hilma Johanna Pöyhönen. Syntynyt 29.11.1897 Hankasalmi. – Puoliso 25.6.1921 Viljam Viinikainen. Syntynyt 31.5.1895 Hankasalmi.

Taulu 54.

X. Matti Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 42). Syntynyt 15.9.1830 Hankasalmi. Sakotettu paloviinan poltosta vuonna 1856 14 ruplaa. Kuollut 5.3.1892 Hankasalmi. – Puoliso 28.6.1861 Eeva Kaisa Matintytär Fest. Syntynyt 7.3.1842 Hankasalmi. Kuollut 4.5.1932 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Eemil Pöyhönen. Syntynyt 13.8.1864 Hankasalmi. Kuollut 13.2.1924 Hankasalmi. Taulu 55.

Oskar August Pöyhönen. Syntynyt 30.11.1867 Hankasalmi. Kuollut 17.8.1952 Hankasalmi.

Edla Emilia Pöyhönen. Syntynyt 28.5.1870 Hankasalmi. Kuollut 6.6.1940 Hankasalmi.

Hilma Sofia Pöyhönen. Syntynyt 26.11.1872 Hankasalmi. Muutti Laukaaseen 1894.

Juho Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 15.6.1874 Hankasalmi. Kuollut 25.12.1877.

Iida Katariina Pöyhönen. Syntynyt 28.4.1876 Hankasalmi. Kuollut 22.10.1926.

Anna Lyydia Pöyhönen. Syntynyt 3.2.1878 Hankasalmi. Kuollut 5.4.1880 Hankasalmi.

Taulu 55.

XI. Eemil Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 54). Syntynyt 13.8.1864 Hankasalmi. Kuollut 13.2.1924 Hankasalmi. – Puoliso 15.6.1891 Augustiina Juhontytär Pellinen. Syntynyt 12.12.1863 Hankasalmi. Kuollut 6.2.1950 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Lyyli Sofia Pöyhönen. Syntynyt 6.1.1892 Hankasalmi. Kuollut 1892.

Hilma Sofia Pöyhönen. Syntynyt 8.4.1893 Hankasalmi. Kuollut 7.1.1958 Hankasalmi.

Hilja Johanna Pöyhönen. Syntynyt 10.2.1896 Hankasalmi. Kuollut 4.11.1919.

Vilho Eemeli Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1898 Hankasalmi. Kuollut 21.5.1902.

Eevert Aleksanteri Pöyhönen. Syntynyt 24.8.1900 Hankasalmi. Muutti 1931 Laukaaseen. Kuollut 18.1.1970 Hankasalmi.

Taulu 56.

VIII. Samuli Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 7). Syntynyt 25.3.1749 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1.12.1815 Hankasalmi. – Puoliso 14.11.1780 Maria Salomonintytär Kauppinen. Syntynyt 16.2.1755 Hankasalmi. Kuollut 19.12.1811 Hankasalmi.

IX. Lapsi:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 10.3.1781 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 15.6.1837 Hankasalmi. Taulu 57.

Taulu 57.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Samuli Pöyhönen, taulu 56). Syntynyt 10.3.1781 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 15.6.1837 Hankasalmi. – Puoliso 26.12.1807 Anna Heikintytär Jääskeläinen. Syntynyt 2.3.1785 Rautalampi. Kuollut Hankasalmi.

X. Lapsia:

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.2.1809 Hankasalmi. Kuollut 3.4.1809 Hankasalmi.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1810 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 17.5.1831 Hankasalmi.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 22.2.1813 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 26.10.1885 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 13.8.1815 Hankasalmi Viitalahti. Kolme lasta. Kuollut 18.10.1881 Hankasalmi. – Puoliso 1.6.1843 Abraham Mikonpoika Tillikainen. Syntynyt 5.11.1811 Hankasalmi. Kuollut 21.3.1876 Hankasalmi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 30.10.1818 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 31.12.1876 Hankasalmi. Taulu 58.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 21.3.1823 Hankasalmi. Kuollut Hankasalmi. Taulu 59.

Brigitta (Riitta) Pöyhönen. Syntynyt 30.11.1825 Hankasalmi Viitalahti. Lukkari Brofeldtin piikana. Itsellisenä Kuuhankavedellä 1890-.

Taulu 58.

X. Juho Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 57). Syntynyt 30.10.1818 Hankasalmi Viitalahti. Itsellinen Hankavesi 5. Kuollut 31.12.1876 Hankasalmi. – Puoliso 18.10.1846 Maria Jaakontytär Kupari. Syntynyt 2.2.1825. Kuollut 24.9.1888 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1847 Hankasalmi Its..

Matti Pöyhönen. Syntynyt 6.5.1850 Hankasalmi. Kuollut 14.2.1851 Hankasalmi.

Eeva Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1853 Hankasalmi. Kahdeksan lasta. – Puoliso 6.7.1873 Johan Henrik Kärkkäinen. Syntynyt 11.11.1851 Hankasalmi.

Taulu 59.

X. Gabriel Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 57). Syntynyt 21.3.1823 Hankasalmi. Kuollut Hankasalmi. – Puoliso 4.11.1849 Lovisa Tanelintytär Lehmonen. Syntynyt 27.4.1829 Hankasalmi. Kuollut 30.3.1899 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Johan Pöyhönen. Syntynyt 5.1.1851 Hankasalmi. Kuollut Viipuri? Taulu 60.

Ida Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 20.12.1853 Hankasalmi.

Josua Pöyhönen. Syntynyt 6.12.1855 Hankasalmi. – Puoliso 8.6.1885 Maria Villentytär Matilainen. Syntynyt 10.4.1865 Hankasalmi.

Gabriel (Kaapro) Pöyhönen. Syntynyt 9.12.1857 Hankasalmi. Kuollut 20.3.1896 Hankasalmi. Taulu 61.

Eeva Maria Pöyhönen. Syntynyt 15.10.1860 Hankasalmi. Kuusi lasta. – Puoliso 1880 Henrik Viinikainen. Syntynyt 4.8.1860. Kuollut 29.5.1895 Kotka.

Anna Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 8.11.1862 Hankasalmi. Muuttanut 20.8.1892 Viipuriin.

Kaaleb Pöyhönen. Syntynyt 1.7.1865 Hankasalmi. Muuttanut 30.1.1891 Viipuriin. Kuollut Joutseno?.

Vilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 16.2.1869 Hankasalmi.

Kasper Pöyhönen. Syntynyt 15.9.1871 Hankasalmi. Kuollut 21.6.1951 Hankasalmi. Taulu 62.

Taulu 60.

XI. Johan Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 59). Syntynyt 5.1.1851 Hankasalmi. Kuollut Viipuri? Muuttanut 14.12.1896 Viipuriin. – Puoliso Silja (Cecilia) Kärkkäinen. Syntynyt 2.9.1854.

XII. Lapsia:

Ida Pöyhönen. Syntynyt 28.6.1877.

Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 27.11.1880 Hankasalmi.

Hilda Pöyhönen. Syntynyt 17.1.1884 Hankasalmi. Kuollut 19.1.1884 Hankasalmi.

Aleksandra Pöyhönen. Syntynyt 13.5.1885 Hankasalmi.

Olga Pöyhönen. Syntynyt 15.10.1895 Hankasalmi.

Taulu 61.

XI. Gabriel (Kaapro) Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 59). Syntynyt 9.12.1857 Hankasalmi. Torpparin poika, Armisvesi 3. Kuollut 20.3.1896 Hankasalmi. – Puoliso 9.10.1881 Maria Manninen. Syntynyt 28.11.1859 Rautalampi.

XII. Lapsia:

Alma Lydia Pöyhönen. Syntynyt 22.4.1882 Hankasalmi.

Hilda Pöyhönen. Syntynyt 18.1.1884 Hankasalmi. Kuollut 19.1.1884.

Naemi Maria Pöyhönen. Syntynyt 30.10.1887 Hankasalmi.

Eemil Pöyhönen. Syntynyt 26.2.1895 Hankasalmi.

Taulu 62.

XI. Kasper Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 59). Syntynyt 15.9.1871 Hankasalmi. Kuollut 21.6.1951 Hankasalmi. – Puoliso Josefina Aleksandra Wikström. Syntynyt 10.2.1873. Kuollut 28.10.1939 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

Alpo Yrjö Kasper Pöyhönen. Syntynyt 10.12.1899 Paimio. Haapamäen posti ja lennätinkonttorin hoitaja vuodesta 1950. Kuollut 2.5.1986 Vantaa. – Puoliso 1928 Katri Maria Ukkonen. Syntynyt 10.10.1904.

Aili Elvira Aleksandra Pöyhönen. Syntynyt 6.6.1901 Paimio. Puoliso Armas Vilhunen. Kuollut 30.7.1983.

Taulu 63.

VIII. Olavi Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 7). Syntynyt 1756 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 29.3.1812 Hankasalmi Amiraali. – Puoliso 28.12.1778 Justiina Juhontytär Pietiläinen. Syntynyt 18.5.1762 Hankasalmi. Kuollut 24.1.1833 Hankasalmi.

IX. Lapsia:

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 17.8.1780 Rautalampi. Kuollut 25.5.1785.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 9.12.1782 Rautalampi. Kuollut 11.8.1783.

Taulu 64.

VI. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 1672 Rautalampi Viitalahti. Vanhatalon isäntä 1709-1727. Kuollut 1727 Rautalampi. – Puoliso 30.3.1703 Anna Silander (Silatar). Syntynyt 1675 Rautalampi Kirkonkylä. Kuollut 16.10.1742 Rautalampi Viitalahti.

VII. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1.1.1704 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 22.2.1768 Rautalampi Viitalahti. Taulu 65.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 18.3.1708 Rautalampi Viitalahti. Kuollut vesipöhö 23.2.1785 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 66.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 10.2.1713 Rautalampi Viitalahti. -Puoliso 29.9.1734 Rautalampi Juho Sälle. Syntynyt Rautalampi.

Samuel Pöyhönen. Syntynyt 2.3.1715 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 30.6.1786 Rautalampi. Taulu 91.

Taulu 65.

VII. Mikko Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 64). Syntynyt 1.1.1704 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 22.2.1768 Rautalampi Viitalahti. – Puoliso 23.10.1726 Kerttu Pääkkönen. Syntynyt 1696 Rautalampi. Kuollut 22.3.1778 Rautalampi.

VIII. Lapsia:

Anna Pöyhönen. Syntynyt 3.5.1728 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 25.2.1744 Rautalampi .

Wendla Pöyhönen. Syntynyt 18.3.1733 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 21.9.1735.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 12.6.1736 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 26.9.1742.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 25.3.1739 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 18.9.1779 Rautalampi. – Puoliso Jooseppi Tapaninpoika Kauppinen. Syntynyt 3.7.1733 Rautalampi Kuollut 7.2.1797 Rautalampi.

Taulu 66.

VII. Matti Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 64). Syntynyt 18.3.1708 Rautalampi Viitalahti. Matti meni puuskaksi (puuska = leskivaimon uusi mies; kotivävy) Rautalammin Mäkäräniemeen. Kuollut vesipöhö 23.2.1785 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 1:o 25.6.1738 Rautalampi Kaarina Kinnunen. Syntynyt 1701 Rautalampi. Mäkäräniemen emäntä. Vanhemmat Mäkäräniemen isäntä Antti Pekanpoika Kinnunen (kuollut 3.8.1737) ja Susanna Juhontytär Jäntti. Kaarinan 1. puoliso Knut Matilainen kuoli Mäkäräniemessä 37-vuotiaana 6.7.1737. Kuollut 24.9.1742 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 2:o 6.4.1743 Rautalampi Anna Hytönen. Syntynyt 1721 Rautalampi Kärkäs. Kuollut 29.8.1780 Rautalampi Mäkäräniemi.

VIII. Lapsia:

1. Kaarina Pöyhönen.

1. Anna Pöyhönen. Syntynyt 28.4.1739 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 1740.

1. Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.7.1740 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut kaulasairaus (kurkkumätä?) 23.4.1760.

2. Matti Pöyhönen. Talollinen. Syntynyt 3.2.1744 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 67.

2. Tuomas Pöyhönen. Syntynyt 1747 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 10.1.1780 Rautalampi. Taulu 71.

2. Anna Pöyhönen. Syntynyt 2.2.1748 Rautalampi Mäkäräniemi. Anna kuoli tyttärensä Marian luona (Särkisalo 3 Pyhälahti), joka oli siellä miniänä. Kuolinluettelossa sotilaan leski. Kuollut kova kuume 16.11.1808 Rautalampi. – Puoliso 3.4.1768 Juho Matinpoika Rossi. Syntynyt 20.1.1744 Rautalampi Mäkäräniemi trp. Kuollut 10.9.1808 Rautalampi.

2. Susanna Pöyhönen. Syntynyt 19.2.1750 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 8.5.1791 Rautalampi Riitlampi. – Puoliso 17.12.1784 Lauri Laurinpoika Nuutinen (Knutin). Syntynyt 1758 Rautalampi. Kuollut 5.3.1836 Rautalampi.

2. Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 15.5.1752 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 5.2.1755.

2. Mikko Pöyhönen. Talollinen. Syntynyt 1754 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 72.

2. Liisa Pöyhönen. Syntynyt 1759 Rautalampi Mäkäräniemi. Näkyy Mäkäräniemen rippikirjassa 1773-1779.

2. Juho Pöyhönen. Talollinen. Syntynyt 18.2.1761 Rautalampi Mäkäräniemi. Hukkui Konneveteen 19.11.1811. Taulu 79.

2. Maria Pöyhönen. Syntynyt 2.8.1765 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut Rautalampi Istunmäki. – Puoliso 10.6.1898 Heikki Iisakinpoika Varis. Syntynyt 6.6.1773 Rautalampi Istunmäki. Kuollut 1808 Rautalampi.

Taulu 67.

VIII. Matti Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 66). Talollinen. Syntynyt 3.2.1744 Rautalampi Mäkäräniemi. Lautamies Matti Pöyhönen asui Mäkäräniemen taloa yhdessä veljiensä Juhon ja Mikon kanssa. Matti lähetti yliopistossa opiskelevalle pojalleen Matille rahaa ja toivoi, että tämä eläisi säästäväisesti. Kirjurina hänellä toimi henkikirjuri Forstén. Koulumenot kohosivat 9000 kuparitaalariin. Veljet Juho ja Mikko epäilivät Matin käyttävän talon yhteisiä varoja pojan koulutukseen. Asia joutui oikeuteen, jossa Matti valalle jouduttuaan tunnusti käyttäneensä yhteisiä varoja 5 riksiä. Isän suurista uhrauksista huolimatta pojasta ei tullut maisteria eikä pappia (Hankasalmen kirja s. 55). – Puoliso 14.4.1769 Anna Paananen. Syntynyt 1752 Rautalampi.

IX. Lapsia:

Matti Pöyhönen (Heliander). Hankasalmen ensimmäinen lukkari 1803. Syntynyt 10.3.1770 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 24.12.1834 Hankasalmi. Taulu 68.

Anna Brigitta Pöyhönen. Syntynyt 18.6.1772 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 70.

Taulu 68.

IX. Matti Pöyhönen (Heliander) (isä Matti Pöyhönen, taulu 67). Hankasalmen ensimmäinen lukkari 1803. Syntynyt 10.3.1770 Rautalampi Mäkäräniemi. Matti Matinpoika Pöyhönen lähti opintielle 1790-luvun alussa. Matista tehtiin koulussa Heliander, sillä suomalainen Pöyhönen ei siellä kelvannut. Poika kävi katedraalikoulun ja siirtyi sitten yliopistoon, jossa kirjoittautui filosofiseen tiedekuntaan.

Matti Heliander-Pöyhönen ei saanut opintojaan päätökseen. Onneksi kuitenkin Hankasalmen vastaperustettuun kappeliin tarvittiin lukkaria, joksi valittiin ylioppilas Matti Heliander. (Hankasalmen kirja, s. 55). Kuollut 24.12.1834 Hankasalmi Hankavesi. – Puoliso 11.12.1803 Maria Hänninen. Syntynyt 1786.

X. Lapsia:

Anna Brita Heliander. Syntynyt 24.4.1807 Hankasalmi. Kuollut 14.10.1882 Hankasalmi. – Puoliso 11.3.1828 Juho Juhonpoika Kauppinen. Syntynyt Hankasalmi.

Matti Heliander. Syntynyt 11.9.1809 Hankasalmi. Kuollut 2.3.1889 Hankasalmi. Taulu 69.

Taulu 69.

X. Matti Heliander (isä Matti Pöyhönen (Heliander), taulu 68). Syntynyt 11.9.1809 Hankasalmi. Kuollut 2.3.1889 Hankasalmi. – Puoliso 7.11.1834 Maria Pylvänäinen. Syntynyt 24.7.1812.

XI. Lapsia:

Johan Heliander. Syntynyt 1.2.1836 Hankasalmi. Kuollut 17.4.1872 Hankasalmi.

Eeva Stina Heliander. Syntynyt 8.12.1842 Hankasalmi. – Puoliso 10.3.1861 Ville (Wilhelm Staffansson) Manninen. Syntynyt 1.12.1839 Hankasalmi.

Matti Heliander. Syntynyt 21.9.1848 Hankasalmi.

Taulu 70.

IX. Anna Brigitta Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 67). Syntynyt 18.6.1772 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso Henrik Keurulainen. Syntynyt 1771 Rautalampi. Kuollut 11.3.1811 Rautalampi.

X. Lapsia:

Henrik Keurulainen. Syntynyt 10.2.1794 Rautalampi.

Yrjö (Georg) Keurulainen. Syntynyt 18.4.1796 Rautalampi.

Taulu 71.

VIII. Tuomas Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 66). Syntynyt 1747 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 10.1.1780 Rautalampi. – Puoliso Beata Liimatainen. Syntynyt 1755.

IX. Lapsia:

Matti Pöyhönen. Syntynyt 20.5.1776 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut hinkuyskä 17.11.1776.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 20.10.1777 Rautalampi Mäkäräniemi.

Taulu 72.

VIII. Mikko Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 66). Talollinen. Syntynyt 1754 Rautalampi Mäkäräniemi. Asui Mäkäräniemen taloa yhdessä veljiensä Juhon ja Matin kanssa. – Puoliso 8.5.1796 Kristiina Petterintytär Lindman. Syntynyt 1774. Kuollut 1839 Mäkäräniemi Kestikievari.

IX. Lapsia:

Anna Stina Pöyhönen. Syntynyt 1798 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 18.9.1868 Rautalampi. – Puoliso 1:o 27.11.1814 Erik Adolf Sundvall. Syntynyt 7.8.1794 Rautalampi. Kuollut 5.1.1817 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 2:o 24.10.1818 Petter Korhonen. Syntynyt Rautalampi Mäkäräniemi. Torppari.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 4.2.1798 Rautalampi Mäkäräniemi.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 24.3.1803 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 73.

Maija Liisa Pöyhönen. Syntynyt 3.12.1805 Rautalampi Mäkäräniemi.

Fredrika Pöyhönen. Syntynyt 22.6.1809 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 28.6.1830 Petteri Korhonen. Syntynyt Rautalampi Sonkarinsaari.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 19.1.1819 Rautalampi Mäkäräniemi. Torppari Rautalampi, Suontaus. Taulu 78.

Taulu 73.

IX. Gabriel Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 72). Syntynyt 24.3.1803 Rautalampi Mäkäräniemi. Talollinen Mäkäräniemi kestikievari. – Puoliso 17.5.1822 Eeva Sofia Sundvall. Syntynyt 15.3.1804 Rautalampi. Kuollut 25.4.1869 Rautalampi.

X. Lapsia:

Juho Pöyhönen. Syntynyt 20.10.1823 Rautalampi Mäkäräniemi.

Klara Sofia Pöyhönen. Syntynyt 11.3.1826 Rautalampi Mäkäräniemi. Puoliso 29.9.1849 Rautalampi Gustaf Berg. Syntynyt 21.1.1824 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut Mäkäräniemi Kivisalmi. Vanhemmat: Gustaf Tobiaanpoika Berg ja Eeva Sofia Pöyhönen.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1828 Rautalampi Mäkäräniemi.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 29.1.1831 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 74.

Eerik Pöyhönen. Syntynyt 3.9.1834 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 75.

Eeva Pöyhönen. Syntynyt 12.1.1838 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 24.12.1922. Taulu 76.

Karl Pöyhönen. Syntynyt 11.9.1840 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 77.

Fredrika Pöyhönen. Syntynyt 22.12.1843 Rautalampi Mäkäräniemi. Yksi lapsi. – Puoliso Herman Kaapronpoika Pakarinen. Syntynyt 9.9.1841.

Anna Liisa Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1847 Rautalampi Mäkäräniemi.

Taulu 74.

X. Gabriel Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 73). Syntynyt 29.1.1831 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 8.7.1860 Liisa Adamintytär Siikström. Syntynyt 16.7.1833 Rautalampi Sonkari.

XI. Lapsia:

Maria Sofia Pöyhönen. Syntynyt 23.10.1863 Rautalampi Mäkäräniemi.

Anna Gustava Pöyhönen. Syntynyt 7.10.1865 Rautalampi Mäkäräniemi.

Kalle (Karl) Pöyhönen. Syntynyt 1.5.1868 Rautalampi Mäkäräniemi.

Taulu 75.

X. Eerik Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 73). Syntynyt 3.9.1834 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 1864 Wilhelmiina Matintytär Korhonen. Syntynyt 1.5.1841 Rautalampi.

XI. Lapsia:

Abel Pöyhönen. Syntynyt 19.3.1865 Rautalampi Mäkäräniemi.

Marianna Pöyhönen. Syntynyt 1.1.1867 Rautalampi Mäkäräniemi.

Anna Gustava Pöyhönen. Syntynyt 15.12.1869 Rautalampi Mäkäräniemi.

Erik Pöyhönen. Syntynyt 1870 Rautalampi Mäkäräniemi.

August Pöyhönen. Syntynyt 9.1.1872 Rautalampi Mäkäräniemi.

Taulu 76.

X. Eeva Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 73). Syntynyt 12.1.1838 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 24.12.1922. – Puoliso 1:o 2.6.1861 Elias Elianpoika Maukonen. Syntynyt 14.8.1824 Rautalampi Montus. Kuollut 1.7.1866 Rautalampi. – Puoliso 2:o 1878 August Markkanen.

XI. Lapsia:

Elias Maukonen. Syntynyt 31.12.1862 Rautalampi Montus. Kuollut 28.12.1915 Haapakoski.

Johanna Fredrika Maukonen. Syntynyt 7.11.1864 Rautalampi Montus. Kuollut 17.8.1927 Mäkäräniemi Postitalo n:o 1. – Puoliso 9.8.1884 Abel Berg. Syntynyt 20.2.1860.

Kalle Eemeli Maukonen. Syntynyt 22.12.1866 Rautalampi.

Taulu 77.

X. Karl Pöyhönen (isä Gabriel Pöyhönen, taulu 73). Syntynyt 11.9.1840 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 18.4.1869 Anna Moisio. Syntynyt 10.6.1847.

XI. Lapsia:

Karl Emil Pöyhönen. Syntynyt 27.8.1869 Mäkäräniemi Sänkimäki.

Johan Wiljam Pöyhönen. Syntynyt 10.12.1871 Mäkäräniemi Sänkimäki.

Taulu 78.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 72). Syntynyt 19.1.1819 Rautalampi Mäkäräniemi. Torppari Rautalampi, Suontaus. – Puoliso 24.10.1846 Eeva Liisa Juhontytär Hämäläinen. Syntynyt 3.10.1824 Mäkäräniemi.

X. Lapsi:

Agata Pöyhönen. Syntynyt 9.7.1847 Rautalampi. – Puoliso 1872 Kalle (Karl) Juhonpoika. Syntynyt 17.3.1845.

Taulu 79.

VIII. Juho Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 66). Talollinen. Syntynyt 18.2.1761 Rautalampi Mäkäräniemi. Seurakunnan kuudennusmies. Asui Mäkäräniemen taloa yhdessä veljiensä Matin ja Mikon kanssa. Hukkui Konneveteen 19.11.1811. – Puoliso 1:o 3.7.1791 Anna Kaisa Hänninen. Syntynyt 1770 Rautalampi. Kuollut 5.3.1809 Rautalampi. – Puoliso 2:o 29.6.1810 Anna Brita Jaakontytär Uppström. Syntynyt 30.12.1775 Oulu. Kuollut 11.5.1845 Rautalampi.

IX. Lapsia:

1. Anna Brita Pöyhönen. Syntynyt 1793 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 10.4.1808 Krister Matinpoika Närhi. Syntynyt 30.4.1784 Rautalampi Närhinsalo. Kuollut Mäkäräniemi Kivisalmi.

1. Eeva Sofia Pöyhönen. Syntynyt 1.11.1798 Rautalampi Mäkäräniemi. Taulu 80.

1. Juho Pöyhönen. Syntynyt 2.2.1805 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 11.3.1874 Sumiainen Taipale 10. Taulu 82.

Taulu 80.

IX. Eeva Sofia Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 79). Syntynyt 1.11.1798 Rautalampi Mäkäräniemi. – Puoliso 11.4.1819 Gustaf Tobiaanpoika Berg. Syntynyt 1793 Rautalampi. Kuollut Mäkäräniemi Kivisalmi.

X. Lapsi:

Gustaf Berg. Syntynyt 21.1.1824 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut Mäkäräniemi Kivisalmi. Taulu 81.

Taulu 81.

X. Gustaf Berg (äiti Eeva Sofia Pöyhönen, taulu 80). Syntynyt 21.1.1824 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut Mäkäräniemi Kivisalmi. – Puoliso 29.9.1849 Rautalampi Klara Sofia Pöyhönen. Toisto, katso taulu 74.

Taulu 82.

IX. Juho Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 79). Syntynyt 2.2.1805 Rautalampi Mäkäräniemi. Talon isäntä Rautalampi 9 Kurkilampi, josta muutti 11.3.1871 Sumiainen Sumiais Taipale n:o 10 Niemelän torppaan. Kuollut 11.3.1874 Sumiainen Taipale 10. – Puoliso 6.6.1824 Helena (Leena) Varis. Syntynyt 15.6.1800 Rautalampi Töhkerömäki. Talollisen tytär Siikakoski Bengtilä 1. Kuollut 20.10.1862 Rautalampi 9 Kurkilampi.

X. Lapsia:

Anna Sophia Pöyhönen. Syntynyt 30.3.1825 Rautalampi Mäkäräniemi Postitalo. Kuollut 11.5.1827 Mäkäräniemi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 10.1.1828 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 17.2.1907 Sumiainen Taipale. Taulu 83.

Eva Stina Pöyhönen. Syntynyt 24.12.1830 Rautalampi Mäkäräniemi.

Katariina Pöyhönen. Syntynyt 4.12.1835 Rautalampi Mäkäräniemi.

Anna Elisabeth Pöyhönen. Syntynyt 11.2.1839 Rautalampi Mäkäräniemi Postitalo.

Taulu 83.

X. Juho Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 82). Syntynyt 10.1.1828 Rautalampi Mäkäräniemi. Muuttanut 18.12.1871 Sumiainen. Toisesta aviosta leskeksi jouduttuaan Juho eleli poikansa Juho Adolfin perheessä Sumiaisten Taipaleen Niemelän torpassa, jossa kuoli 79-vuotiaana. Viimeisinä elinvuosina Juho-papan ajatuksenjuoksu hieman hämärtyi. Nuorena innokas kalamies muka selvitteli sotkeentuneita verkkoja tuvassa ja yritti puikkaroida housujaan uunin vierustalle. Siitä talon viisi poikaa saivat aiheen kutsua häntä nimellä ”puikkarimies”. Joskus hänelle tuli mieliteko lähteä ”naisiin”. Pojat istuttivat papan kelkkaan ja ajelivat kierroksen pihalla. Retkievääksi annettiin käteen vesipullo. Ajelun päätyttyä vahvasti humaltunut Juho-pappa talutettiin tupaan, jossa kertoili kokemastaan. Kuollut 17.2.1907 Sumiainen Taipale. – Puoliso 1:o 29.9.1849 Fredrika Gustaava Korhonen. Syntynyt 17.4.1830 Rautalampi Vesamäki. Kuollut 14.10.1889 Sumiainen. – Puoliso 2:o Karolina Puttonen. Syntynyt 12.4.1829 Rautalampi. Kuollut 13.12.1904 Sumiainen.

XI. Lapsia:

1. Abel (Aapeli) Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1850 Mäkäräniemi Postitalo. Kuollut 1923 Antrea. Taulu 84.

1. Juho Adolf Pöyhönen. Torppari, Sumiainen Taipale Niemelä. Syntynyt 29.11.1852 Rautalampi. Kuollut 22.8.1918 Sumiainen. Taulu 85.

1. Fredrika Pöyhönen. Syntynyt 17.1.1855 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 24.5.1880. Taulu 86.

1. David (Taavetti) Pöyhönen. Talollinen. Syntynyt 19.6.1861 Rautalampi. Kuollut 20.9.1912 Vesanto. Taulu 87.

1. Anna Gustava (Kustaava) Pöyhönen. Syntynyt 31.1.1864 Rautalampi. Muutti Sumiaisiin 18.12.1871 ja takaisin Rautalammille 15.1.1884. Kolme poikaa Aapeli, Kalle ja Pekka. – Puoliso 18.6.1883 Abel (Aapeli) Liimatainen. Viljeli Kalajärven rannalla Honkalahden torppaa.

1. Carl (Kaarle) Pöyhönen. Syntynyt 24.6.1868 Rautalampi. Kuollut 2.7.1908. Taulu 88.

1. Brita (Riitta) Maria Pöyhönen. Syntynyt 5.3.1866 Rautalampi. Taulu 89.

1. Petter Pöyhönen. Syntynyt 7.7.1871 Sumiainen. Kirkonkirjoissa seuraavat merkinnät: ”naimakirja Vesannolle 10.5.1900, toi sen takaisin 3.6.1903, ”naimakirja Ruotsiin Ylä-Luleoon 20.6.1903” vuosina 1900-1909 merk Ameriikassa, v. 1921-30 merk poistettu. – Puoliso Ida Katrina Hämäläinen. Syntynyt 1.5.1868 Konginkangas. Kuollut 20.5.1898.

1. Gustaf Lennart Pöyhönen. Syntynyt 8.7.1873 Sumiainen. Taulu 90.

Taulu 84.

XI. Abel (Aapeli) Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Syntynyt 11.12.1850 Mäkäräniemi Postitalo. Abel Pöyhönen tuli Jyväskylän lyseon 4. luokalle 1874 siis 24-vuotiaana ja erosi samana vuonna. Hän muutti 1875 Kymiin, jonne ei saapunut (Jyväskylän lyseon matrikkeli). Tiedot puolisosta ja kuolinajasta antanut tytär Venla Pöyhönen. Muuttanut pois 30.12.1875 Kymmene (tarkoittanee Kymiä) naimatonna. Kauppa-asioitsija Aapeli Juhonpoika Pöyhönen muutti 11.12.1903 Pyhäjärveltä Antreaan. Kuollut 1923 Antrea. – Puoliso Anna-Kaisa. Syntynyt 1873 Antrea. Kirvun parannuskoulun käynyt luonnonparantaja. Kuollut espanjantauti 1918.

Taulu 85.

XI. Juho Adolf Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Torppari, Sumiainen Taipale Niemelä.. Syntynyt 29.11.1852 Rautalampi. Sai Sumiaisten Taipaleen Niemelän torpan perintöosastaan. Keskellä Niemelän pihaa oli sauna, jossa torpan viisi poikaa syntyivät (Johan Berhard Pöyhösen haastattelu 1963). Kuollut 22.8.1918 Sumiainen Niemelä. – Puoliso 1:o Hilda Maria Laulainen. Syntynyt 28.4.1851 Rautalampi. Kuollut 3.11.1877 Sumiainen. – Puoliso 2:o 29.5.1884 Sumiainen Hilda Sofia Tohveri. Syntynyt 6.7.1856 Sumiainen. Isä Taipaleen renki, myöhemmin muonamies Matila ja torppari Niinimäki, lopuksi itsellinen Matti Antinpoika Toffer. Syntynyt 5.3.1813 Sumiainen. Äiti Maria Jaakontytär Liedes. Syntynyt 18.2.1818 Viitasaari (Viitasaaren kirkonkirjoista ei löydy merkintää). Hilda Sofia oli nuorin kuudesta sisaruksesta.

XII. Lapsia:

1. Hilda Maria Pöyhönen. Syntynyt 26.10.1877 Sumiainen. Kuollut 26.4.1878.

2. Johan Bernhard Pöyhönen. Maanviljelijä Sumiainen. Syntynyt 8.12.1885 Sumiainen. Kuollut 22.8.1977 Sumiainen Taipale Valkama. – Puoliso 21.6.1922 Silja Otontytär Pietiläinen. Syntynyt 15.2.1890 Sumiainen. . Kuollut 12.8.1973 Sumiainen. Johan Bernhard Pöyhönen toimi Sumiaisten kirkolle perustetun Suolahden Osuuskaupan kaupanhoitajana ja Sumiaisten osuuskassan ensimmäisenä kirjanpitäjänä. Hän viljeli 1933 ostamaansa Valkaman tilaa vuoteen 1955 saakka. Tilanhoidon ohella hän oli useita vuosia maanhankintalain perusteella muodostettujen ns. kylmien tilojen asuntojen rakennustöiden tarkastajana

2. Matti Pöyhönen. Maanviljelijä Sumiainen. Syntynyt 14.3.1888 Sumiainen. Kuollut 5.10.1972 Sumiainen. – Puoliso 13.10.1917 Ida Sofia Villentytär Häkkinen. Syntynyt 13.1.1899 Rautalampi. Kuollut 11.8.1971 Sumiainen. Matti Pöyhönen kävi nuorena Mustialan Maamiesopiston. Erikoisen huomattava oli Matti Pöyhösen toiminta kunnallismiehenä. Hän kuului Sumiaisten ensimmäiseen, vuonna 1918 valittuun valtuustoon. Kaikkiaan hän toimi kunnanvaltuustossa yli 20 vuotta, josta puheenjohtajana neljä vuotta. Kunnallishallitukseen Matti Pöyhönen kuului yhteensä 28 vuotta ja näistä 25 vuotta sen puheenjohtajana. Työ yhteisten asioiden hoitamiseksi oli suurelta osalta korvauksetonta, koska siitä maksettu palkka oli melko nimellinen.

2. Pietari (Pekka) Pöyhönen. Työnjohtaja. Syntynyt 19.11.1890 Sumiainen. Muuttanut 12.5.1915 Äänekoski (nykyinen Suolahti). Kuollut 6.8.1966 Suolahti. – Puoliso 2.9.1923 Äänekoski Alma Eriikka Virtanen. Syntynyt 24.7.1895 Korpilahti. Pekka Pöyhönen suoritti elämäntyönsä Suolahden vaneritehtaan työnjohtajana.

2. Kalle Pöyhönen. Maanviljelijä Sumiainen. Syntynyt 2.4.1893 Sumiainen. Kuollut 12.10.1975 Sumiainen. Maatilansa myytyään Kalle Pöyhönen työskenteli rakennusmiehenä. Hänet tunnettiin taitavana uunimuurarina. Muiden veljesten tavoin hän luki paljon ja syvällinen, filosofoiva elämänasenne säilyi myöhäisiin vuosiin saakka.

2. Isak (Iisakki) Pöyhönen. Maanviljelijä. Syntynyt 22.6.1896 Sumiainen. Kuollut 22.12.1977 Sumiainen. – Puoliso 11.9.1920 Ida Maria Kauppinen. Syntynyt 7.2.1890 Sumiainen. Isak Pöyhönen osallistui veljiensä Bernhardin ja Matin tavoin kunnalliselämään ja kuului yli 20 vuoden ajan Sumiaisten kunnanvaltuustoon. Myöhemmin hän oli mukana seurakuntatyössä ja esiintyi eri tilaisuuksissa innostavana maallikkosaarnaajana. Iisakkia kutsuttiin leikillisesti ”seurakunnan kappalaiseksi”, niin paljon hän osallistui aikansa kirkollisiin rientoihin.

Taulu 86.

XI. Fredrika Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Syntynyt 17.1.1855 Rautalampi Mäkäräniemi. Kuollut 24.5.1880. – Puoliso 9.12.1877 Johan Laulainen. Syntynyt 21.9.1855 Rautalampi. Viljeli Kalajärven ja Pukaran välissä sijaitsevaa Halkolan torppaa. Kuollut 9.6.1913.

XII. Lapsi:

Edla Kustaava Laulainen. Syntynyt 27.5.1879 Sumiainen. Muuttanut hääpäivänään 18.7.1896 Rautalampi.

Taulu 87.

XI. David (Taavetti) Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Talollinen. Syntynyt 19.6.1861 Rautalampi. Omisti Sumiaisten Taipaleen tilan (Renssi) veljensä Kallen (Carl/Kaarle) kanssa. Osti myöhemmin Markkalan tilan Vesannolta ja muutti sinne 19.1.1889. Kuollut 20.9.1912 Vesanto. – Puoliso Henrika Janhunen. Syntynyt 23.2.1864 Rautalampi. Kuollut 10.5.1931 Vesanto.

XII. Lapsia:

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 18.10.1886 Sumiainen. Muuttanut vanhempiensa kanssa 19.1.1889 Vesanto Markkala.

Otto Pöyhönen. Syntynyt 21.8.1888 Sumiainen. Muuttanut vanhempiensa kanssa 19.1.1889 Vesanto Markkala.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 22.7.1890 Vesanto. Kuollut 6.4.1891.

Iida Maria Pöyhönen. Syntynyt 14.5.1892 Vesanto. Kuollut 28.1.1894.

Bernhard Pöyhönen. Syntynyt 9.5.1895 Vesanto. Kuollut 14.12.1895.

Petter Pöyhönen. Syntynyt 9.5.1895 Vesanto.

Martta Pöyhönen. Syntynyt 2.6.1897 Vesanto. Kuollut 13.11.1970.

Jaakko Pöyhönen. Syntynyt 26.5.1900 Vesanto. Kuollut 21.9.1964. – Puoliso Lempi Vappu Hytönen.

Ida Pöyhönen. Syntynyt 1.8.1902 Vesanto. Kuollut 18.10.1973.

Taulu 88.

XI. Carl (Kaarle) Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Syntynyt 24.6.1868 Rautalampi. Muuttanut isänsä mukana 18.12.1871 Sumiainen. Taipale 10 Renssin tilan isäntä aluksi veljensä Taavetti (David) kanssa yhdessä. Kalle oli takuissa vararikkoon joutuneelle kauppias Otto Kahelinille Viitasaarelta. Saatava oli Pasasilla Konginkankaalta, jotka omistivat suuren Harjun tilan Sumiaisten kirkolla. Kalle rupesi Harjun omistajaksi ja antoi Renssin Pasasille (Johan Berhard Pöyhösen haastattelu 1963). Kuollut 2.7.1908. – Puoliso 10.6.1888 Maria Erika Juhontytär Närhi. Syntynyt 27.12.1866 Rautalampi. Kuollut 18.12.1939 Sumiainen.

XII. Lapsia:

Carl Pöyhönen. Syntynyt 22.3.1889 Sumiainen. Kuollut 22.3.1889.

Hilma Lyytia Pöyhönen. Syntynyt 7.11.1890 Sumiainen. Kuollut 20.3.1893.

Ida Erika Pöyhönen. Syntynyt 31.3.1893 Sumiainen. – Puoliso Tuovinen.

Kalle Emil Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1895 Sumiainen. Kuollut Helsinki.

Eli Petteri Pöyhönen. Syntynyt 23.8.1897 Sumiainen. Kuollut 24.11.1897.

Eino Johannes Pöyhönen. Syntynyt 6.2.1899 Sumiainen. Kuollut Helsinki.

Tyyne Marja Pöyhönen. Syntynyt 18.2.1902 Sumiainen. – Puoliso Seppälä. Omisti kultasepänliikkeen Helsinginkadun ja Vaasankadun kulmassa (Venla Pöyhösen antama tieto).

Taulu 89.

XI. Brita (Riitta) Maria Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Syntynyt 5.3.1866 Rautalampi. Muuttanut Sumiainen 18.12.1871. – Puoliso 17.8.1885 Sumiainen Vilhelm Liimatainen.

XII. Lapsia:

Edla Liimatainen. Syntynyt 1889 Sumiainen. Kuollut 12.1.1979 Konnevesi. – Puoliso August Oittinen. Kuollut 1967.

Rauha Johanna Liimatainen. Syntynyt 13.1.1898 Konnevesi Korteharju. Kuollut 9.2.1962 Keminmaa. – Puoliso Matias (Matti) Edvard Ylikontiola. Maanviljelijä. Syntynyt 14.10.1885 Kemin mlk. Kuollut 6.12.1966.

Taulu 90.

XI. Gustaf Lennart Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 83). Syntynyt 8.7.1873 Sumiainen. Muuttanut 19.2.1895 Konginkangas, 1899 Helsinki. Aittolammin isäntä. Omisti kaupan Sumiaisissa ja kaupan Helsingissä. (tieto Venla Pöyhöseltä). – Puoliso 15.12.1899 Erika Samuelintytär Liimatainen. Syntynyt 31.10.1874 Sumiainen.

XII. Lapsia:

Tyyne Marja Pöyhönen. Syntynyt 26.9.1901 Sumiainen. Muuttanut 11.12.1911 Helsinki.

Kerttu Kustaava Pöyhönen. Kauppias. Syntynyt 14.10.1904 Sumiainen. Muuttanut 11.12.1911 Helsinki. Kuollut 28.1.1987 Helsinki. Haudattu 9.2.1987 Helsinki Hietaniemi.. – Puoliso Launala.

Taulu 91.

VII. Samuel Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 64). Syntynyt 2.3.1715 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 30.6.1786 Rautalampi. – Puoliso 1:o Maria Kovanen. – Puoliso 2:o Maria Parkkonen. Syntynyt 1734. Kuollut 1782 Rautalampi.

VIII. Lapsia:

1. Anna Pöyhönen. Syntynyt 1748 Rautalampi. Kuollut 3.4.1808 Pieksämäki. – Puoliso 8.2.1768 Mikko Mikonpoika Ylönen. Syntynyt 1746 Pieksämäki. Kuollut 12.8.1810 Pieksämäki.

1. Maria Pöyhönen. Syntynyt 7.6.1749 Rautalampi. Kuollut 27.12.1817 Laukaa. – Puoliso 10.1.1769 Erik Antinpoika Kipponen. Syntynyt 1753 Rautalampi. Kuollut 19.5.1824 Laukaa.

1. Katariina Pöyhönen. Syntynyt 1752 Rautalampi. Seitsemän lasta. Kuollut 6.3.1824 Hankasalmi. – Puoliso Tuomas Nuutinpoika Pellinen. Syntynyt 1757. Kuollut 22.3.1822 Hankasalmi.

1. Elisabet Pöyhönen. Syntynyt 30.3.1754 Rautalampi. Kaksi lasta. Kuollut 30.7.1812 Hankasalmi. – Puoliso 12.9.1787 Juho Joosepinpoika Kauppinen. Syntynyt 18.8.1759 Rautalampi. Kuollut 12.9.1819 Hankasalmi.

2. Matti Pöyhönen. Syntynyt 27.3.1756 Rautalampi. Kuollut 4.8.1824 Hankasalmi. Taulu 92.

2. Margareta Pöyhönen. Syntynyt 1757 Rautalampi. Kuollut 23.12.1815 Hankasalmi. – Puoliso 18.5.1783 Lauri Pekanpoika Manninen. Syntynyt 1757. Kuollut 28.5.1803 Hankasalmi.

2. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 30.3.1761 Rautalampi. Taulu 93.

2. Dorothea Pöyhönen. Syntynyt 7.8.1763 Rautalampi. Kaksi lasta. Kuollut 1.7.1808 Hankasalmi. – Puoliso 31.12.1786 Matti Matinpoika Pellinen. Syntynyt 1766. Kuollut 1.1.1805 Hankasalmi.

2. Samuel Pöyhönen. Syntynyt 19.8.1766 Rautalampi. Kuollut 21.10.1808 Hankasalmi. Taulu 98.

2. Eeva Pöyhönen. Syntynyt 1.2.1770 Rautalampi. Kolme lasta 1. puolison Mikko Ylösen kanssa. Avioton poika, Pauli Eevanpoika Pöyhönen, syntyi 4.10.1809. Kuollut 29.5.1845 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 18.3.1792 Mikko Niilonpoika Ylönen. Syntynyt 27.10.1759 Pieksämäki. Kuollut 29.4.1807 Pieksämäki. – Puoliso 2:o 6.6.1812 Samuel Matinpoika Laitinen. Syntynyt 22.4.1784 Kangasniemi.

2. Johannes Pöyhönen. Syntynyt 2.3.1773 Rautalampi. Kuollut 24.11.1776 Rautalampi.

Taulu 92.

VIII. Matti Pöyhönen (isä Samuel Pöyhönen, taulu 91). Syntynyt 27.3.1756 Rautalampi. Kuollut 4.8.1824 Hankasalmi. – Puoliso 7.7.1782 Valpuri Juhontytär Moilanen. Syntynyt 14.7.1755 Rautalampi. Kuollut 23.4.1820.

IX. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 31.8.1783 Rautalampi. Neljä lasta ensimmäisen ja kolme lasta toisen puolison kanssa. – Puoliso 1:o 3.3.1815 Matti Laulainen. Syntynyt 29.9.1780 Hankasalmi. Kuollut 8.5.1818 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 8.10.1820 Antti Hokkanen. Syntynyt 1797 Hankasalmi. Hukkui 16.6.1841 Hankasalmi Hankavesi.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 1792 Rautalampi. – Puoliso 20.5.1814 Krister Matinpoika Halttunen (Sijk). Syntynyt 22.8.1781 Kangasniemi. Kuollut 16.5.1819 Hankasalmi.

Taulu 93.

VIII. Mikko Pöyhönen (isä Samuel Pöyhönen, taulu 91). Syntynyt 30.3.1761 Rautalampi. – Puoliso 7.12.1788 Judith Juhontytär Viik. Syntynyt 23.4.1768 Rautalampi. Kuollut 5.9.1808 Rautalampi.

IX. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 4.10.1789 Rautalampi. – Puoliso 12.4.1807 Tuomas Venäläinen. Syntynyt 1779. Kuollut 25.5.1823 Rautalampi.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 27.8.1792 Rautalampi. Kuollut 21.3.1862 Rautalampi. Taulu 94.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 22.3.1795 Rautalampi. – Puoliso 23.2.1824 Mikko Läsänen.

Taulu 94.

IX. Juho Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 93). Syntynyt 27.8.1792 Rautalampi. Kuollut 21.3.1862 Rautalampi. – Puoliso 21.10.1821 Kaisa Juhontytär Tulla. Syntynyt 1797. Kuollut 22.4.1855 Rautalampi.

X. Lapsia:

Juho Pöyhönen. Syntynyt 19.9.1822 Rautalampi. Kuollut 31.3.1884 Hankasalmi. Taulu 95.

Anna Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1825 Rautalampi. Kolme lasta. Kuollut 4.5.1869 Laukaa Paadentaipale. – Puoliso 1.9.1855 Juho Matinpoika Hänninen. Syntynyt 14.3.1831 Rautalampi.

Maija Liisa Pöyhönen. Syntynyt 7.5.1827 Rautalampi. Kuollut 27.1.1833 Sumiainen.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 20.7.1832 Rautalampi. Kuollut 3.2.1833 Sumiainen.

Samuel Pöyhönen. Syntynyt 30.11.1833 Rautalampi. Avioliittotodistus Laukaaseen 25.11.1854.

Karoliina Pöyhönen. Syntynyt 24.10.1836 Rautalampi. – Puoliso Juho Juhonpoika Manninen. Syntynyt 13.7.1833. Kuollut 8.7.1868 Rautalampi.

Maija Liisa Pöyhönen. Syntynyt 4.6.1839 Rautalampi. Puoliso Juho Sundvall Rautalampi.

Katariina Pöyhönen. Syntynyt 25.4.1841 Rautalampi.

Taulu 95.

X. Juho Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 94). Syntynyt 19.9.1822 Rautalampi. Kuollut 31.3.1884 Hankasalmi. – Puoliso 29.12.1844 Anna Maria Paulintytär Manninen. Syntynyt 24.2.1827 Laukaa. Kuollut 6.2.1867 Rautalampi.

XI. Lapsia:

Hedda Stina Pöyhönen. Syntynyt 23.12.1845 Rautalampi. Kuollut 19.12.1887 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 1860 Tahvo (Staffan) Juhonpoika Hänninen. Syntynyt 5.5.1835 Rautalampi. Kuollut 4.7.1886 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 25.6.1887 Iisak Iisakinpoika Kauppinen. Syntynyt 30.11.1853 Hankasalmi. Kuollut Hankasalmi.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 10.5.1848 Rautalampi.

Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 2.5.1850 Rautalampi.

Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 8.1.1852 Rautalampi. Taulu 96.

Maija Liisa Pöyhönen. Syntynyt 4.2.1859 Rautalampi. Kuollut 12.4.1861.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1862 Rautalampi. Kuollut 11.6.1912 Hankasalmi. Taulu 97.

Emma Sofia Pöyhönen. Syntynyt 30.3.1866 Rautalampi. Kuollut 17.2.1868.

Taulu 96.

XI. Loviisa Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 95). Syntynyt 8.1.1852 Rautalampi. – Puoliso 10.6.1877 Otto Wilhelm Paavonpoika Hokkanen. Syntynyt 14.1.1849 Laukaa Nurmijärvi.

XII. Lapsia:

Emma Sofia Loviisantytär Pöyhönen. Syntynyt 10.4.1876 Rautalampi. Kuollut 2.8.1878.

Hilma Lydia Hokkanen. Syntynyt 28.4.1878 Paadentaipale Rapaala.

Taulu 97.

XI. Maria Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 95). Syntynyt 8.3.1862 Rautalampi. Kuollut 11.6.1912 Hankasalmi. – Puoliso 25.10.1883 Juho Pöyhönen. Toisto, katso taulu 37.

Taulu 98.

VIII. Samuel Pöyhönen (isä Samuel Pöyhönen, taulu 91). Syntynyt 19.8.1766 Rautalampi. Asunut itsellisenä Hankavesi Riukula. Palveluksesta eronnut sotilas. Kuollut 21.10.1808 Hankasalmi. – Puoliso 30.3.1788 Karin Laulainen. Syntynyt 12.10.1762 Hankasalmi. Kuollut 20.11.1828 Hankasalmi.

IX. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 13.8.1791 Hankasalmi. Kuollut 5.7.1794 Hankasalmi.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 1796. Ei löydy kastettujen luettelosta, mutta on lastenkirjassa. Kolmetoista lasta. Kuollut 30.11.1852 Hankasalmi – Puoliso 30.6.1811 Juho Matinpoika Okker. Syntynyt 1790. Kolmetoista lasta. Kuollut 26.8.1860 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 3.5.1798 Hankasalmi. Kaksi lasta. Kuollut 31.5.1824 Hankasalmi. – Puoliso 29.10.1819 Erkki Matinpoika Rutanen. Syntynyt 27.1.1797 Laukaa. Kuollut 29.4.1849 Hankasalmi.

Taulu 99.

VI. Mikko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 1674 Hankasalmi Viitalahti. Puoliso Maria Laurintytär Hänninen. Veljekset Juho ja Mikko naivat Hännisen sisarukset Kynsiveden Havusalmesta. Kuollut 10.5.1734 Hankasalmi. – Puoliso 13.10.1701 Maria Hänninen. Syntynyt 1677 Kynsivesi. Kuollut 15.9.1752 Hankasalmi.

VII. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 4.5.1703 Rautalampi. Kuollut 9.6.1703.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 13.9.1704 Rautalampi. Kuollut 14.9.1704.

Kaarin Pöyhönen. Syntynyt 7.2.1706 Rautalampi Viitalahti. Viisi lasta. Kuollut 13.1.1783 Rautalampi. – Puoliso 14.12.1726 Petter Petterinpoika Pääkkönen. Syntynyt 20.1.1705 Rautalampi. Kuollut 27.7.1763 Rautalampi.

Dorotea Pöyhönen. Syntynyt 3.2.1709 Rautalampi Viitalahti.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 14.8.1712 Rautalampi Viitalahti. Ei lapsia. – Puoliso 26.12.1734 Aaron Oikarinen.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1714 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1791 Rautalampi. Taulu 100.

Lauri Pöyhönen. Syntynyt 15.3.1722 Rautalampi Viitalahti.

Taulu 100.

VII. Mikko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 99). Syntynyt 1714 Rautalampi Viitalahti. Haapaniemen laaja alue lohkaistiin päätalosta, Viitalahden Vanhatalosta. Myöhemmin alueelle muodostui useita tiloja. Talojen halkominen sallittiin vuonna 1747, sitä ennen oli halkominen verotuksellisista syistä pitkään kielletty. Jakamattoman talon katsottiin selviävän verorasituksesta paremmin kuin halottujen. Kuollut 1791 Viitalahti Haapaniemi. – Puoliso 8.12.1744 Maria Ristontytär Viinikainen. Syntynyt 1726 Rautalampi. Kuollut 6.11.1791 Rautalampi.

VIII. Lapsia:

Katariina Pöyhönen. Syntynyt 29.1.1751 Rautalampi Viitalahti. Kaksi lasta 1. puolison ja yksi lapsi 2. puolison kanssa. Kuollut 1.10.1808 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 20.11.1774 Juho Juhonpoika Moilanen. Syntynyt 21.8.1748 Rautalampi. Kuollut 18.8.1779 Rautalampi. – Puoliso 2:o 4.11.1780 Abraham Eskonpoika Oksanen. Syntynyt 2.3.1754 Laukaa. Kuollut 2.1.1819 Hankasalmi.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 20.9.1753 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 6.5.1819 Hankasalmi. Taulu 101.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 15.9.1757 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1808 Hankasalmi.

Maria Pöyhönen. Syntynyt 31.7.1760 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 8.5.1761.

Samuel Pöyhönen. Syntynyt 27.5.1762 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 31.8.1809 Hankasalmi. Taulu 109.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 18.1.1767 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 22.12.1830 Kangasniemi. Taulu 114.

Liisa (Elisabet) Pöyhönen. Syntynyt 2.4.1769 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1788 Rautalampi.

Taulu 101.

VIII. Mikko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 100). Syntynyt 20.9.1753 Rautalampi Viitalahti. Haapaniemen isäntä. Kuollut 6.5.1819 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 26.1.1775 Anna Manninen. Syntynyt 1754 Pieksämäki. Kuollut 10.4.1791 Rautalampi Viitalahti. – Puoliso 2:o 4.12.1822 Maria Hänninen. Syntynyt 1762 Rautalampi. Kuollut 6.12.1822 Rautalampi.

IX. Lapsia:

1. Maria Pöyhönen. Syntynyt 22.7.1779 Rautalampi Viitalahti. Puoliso Sigfrid Sipinpoika Parkkonen. Syntynyt 13.8.1777 Laukaa Tarvaala. Kuollut 10.5.1851 Laukaa. Viisi lasta.

1. Anna Pöyhönen. Syntynyt 23.3.1781 Rautalampi Viitalahti. Kolme lasta. Kuollut 14.2.1859 Hankasalmi. – Puoliso 27.12.1811 Matti Markuksenpoika Oksanen. Syntynyt 1791 Hankasalmi. Kuollut 1834 Hankasalmi.

1. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 11.4.1784 Rautalampi Haapaniemi. Kuollut 8.11.1825 Hankasalmi. Taulu 102.

1. Samuel Pöyhönen. Syntynyt 1.1.1787 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 15.2.1817 Hankasalmi. Taulu 108.

2. Matti Pöyhönen. Syntynyt 15.1.1795 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 11.5.1801.

2. Juho Pöyhönen. Syntynyt 8.3.1798 Rautalampi.

2. Liisa Pöyhönen. Syntynyt 20.5.1801 Hankasalmi. Neljä lasta. – Puoliso 22.12.1823 Juho Mikonpoika Tillikainen. Syntynyt 28.1.1801 Rautalampi. Kuollut 23.4.1837 Hankasalmi.

2. Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 14.8.1804 Hankasalmi. Kuollut 30.6.1858 Hankasalmi. – Puoliso 2.6.1846 Henrik Olavinpoika Kauppinen. Syntynyt 1781 Pieksämäki. Kuollut 12.3.1857 Hankasalmi.

Taulu 102.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 101). Syntynyt 11.4.1784 Rautalampi. Kuollut 8.11.1825 Hankasalmi. – Puoliso 1810 Anna Pekantytär Kauppinen. Syntynyt 8.11.1789 Pieksämäki. Kuollut 4.2.1873 Hankasalmi.

X. Lapsia:

Maria Pöyhönen. Syntynyt 27.12.1812 Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 14.5.1842 Hankasalmi.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 16.12.1813 Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 22.5.1886 Hankasalmi. Taulu 103.

Katariina Pöyhönen. Syntynyt 16.8.1815 Hankasalmi. Kuollut 27.8.1815.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 30.9.1816 Hankasalmi. Kuollut 28.2.1817.

Elisabet (Liisa) Pöyhönen. Syntynyt 4.1.1818 Hankasalmi. Kuollut 1840 Hankasalmi.

Johan Pöyhönen. Syntynyt 17.2.1819 Hankasalmi. Kuollut 4.2.1873 Hankasalmi Haapaniemi. Taulu 104.

Eeva Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 4.1.1823 Hankasalmi. Kuollut 13.6.1825.

Taulu 103.

X. Anna Maria Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 102). Syntynyt 16.12.1813 Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 22.5.1886 Hankasalmi Vanhatalo. – Puoliso 22.6.1835 Juho Pöyhönen. Toisto, katso taulu 11.

Taulu 104.

X. Johan Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 102). Syntynyt 17.2.1819 Hankasalmi. Kuollut 4.2.1873 Hankasalmi. – Puoliso 5.6.1845 Maria Liisa Adamintytär Jalkanen. Syntynyt 13.6.1825 Rautalampi. Kuollut 5.3.1864 Hankasalmi.

XI. Lapsia:

Juho Pöyhönen. Syntynyt 7.9.1846 Hankasalmi. Naimaton. Kuollut 18.7.1891 Hankasalmi.

Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 11.1.1849 Hankasalmi. Kuollut 19.5.1929 Hankasalmi. Taulu 105.

Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 1.6.1851 Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 20.11.1916 Kuopio. Taulu 106.

Petter Pöyhönen. Syntynyt 21.1.1854 Hankasalmi. Kuollut 22.10.1910. Taulu 107.

Maria Henrika Pöyhönen. Syntynyt 20.7.1857 Hankasalmi. Kuollut 11.9.1857 Hankasalmi.

Wilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 20.7.1857 Hankasalmi. Kuollut 11.9.1857 Hankasalmi.

Ida Maria Pöyhönen. Syntynyt 28.11.1858 Hankasalmi. Viisi lasta. Kuollut 30.5.1933 Rautalampi. – Puoliso 1.10.1878 Aleksanteri Eerikinpoika Lehmonen. Syntynyt 27.9.1856 Rautalampi. Viisi lasta. Kuollut 24.2.1930 Raautalampi.

Henrika Sofia Pöyhönen. Syntynyt 16.9.1861 Hankasalmi. – Puoliso 12.3.1882 Kaarlo Närhi. Syntynyt Rautalampi.

Emil Pöyhönen. Syntynyt 18.2.1864 Hankasalmi. Muuttanut 1890 Karttula.

Taulu 105.

XI. Gabriel Pöyhönen (isä Johan Pöyhönen, taulu 104). Syntynyt 11.1.1849 Hankasalmi. Talollinen Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 19.5.1929 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 2.7.1868 Katariina Matintytär Pietiläinen. Syntynyt 6.11.1847 Hankasalmi. Kuollut 24.8.1905 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 2.7.1907 Katariina Viik. Syntynyt 12.6.1870. Kuollut 4.7.1951 Hankasalmi.

XII. Lapsia:

1. Hilma Josefiina Pöyhönen. Syntynyt 21.4.1869 Hankasalmi. Kuollut 2.6.1902.

1. Gabriel Pöyhönen. Syntynyt 20.3.1871 Hankasalmi. Kuollut 6.11.1937 Hankasalmi. Pöyhösen suvun vuodesta 1760 isännöimän Jokiniemen tilan isäntä. – Puoliso 8.10.1900 Alma Juhontytär Pietiläinen. Syntynyt 23.4.1880 Hankasalmi. Kuollut 1.5.1934 Hankasalmi.

1. Johannes Pöyhönen. Syntynyt 20.8.1873 Hankasalmi. Kuollut 9.11.1873.

1. Johannes Pöyhönen. Syntynyt 22.9.1874 Hankasalmi. Kuollut 31.1.1901 Hankasalmi.

1. Wilhelm Pöyhönen. Syntynyt 5.4.1877 Hankasalmi. Kuollut 4.9.1898 Hankasalmi.

1. Emil Pöyhönen. Syntynyt 6.10.1879 Hankasalmi.. Kuollut 14.1.1935 Hankasalmi. – Puoliso 31.5.1901 Hilda Mikontytär Kauppinen. Syntynyt 17.11.1881 Hankasalmi. Kuollut 10.4.1965 Hankasalmi.

1. Ida Maria Pöyhönen. Syntynyt 19.1.1882 Hankasalmi. Kuollut 9.4.1918 Hankasalmi. – Puoliso 16.10.1903 Ville Juhonpoika Laitinen. Syntynyt 18.6.1864 Hankasalmi. Kuollut 13.10.1927 Hankasalmi.

1. Emma Lyydia Pöyhönen. Syntynyt 27.2.1884 Hankasalmi. Kuollut 8.2.1885.

1. Matti Pöyhönen. Syntynyt 7.12.1885 Hankasalmi. Kuollut 1.5.1915 Hankasalmi.

1. Oskari Pöyhönen. Syntynyt 14.4.1888 Hankasalmi. Talollinen Hankasalmi Haapaniemi. Kuollut 29.7.1953 Hankasalmi. – Puoliso 1:o 13.12.1907 Hilma Lyydia Tarvainen. Syntynyt 3.11.1887. Kuollut 4.5.1910 Hankasalmi. – Puoliso 2:o 12.4.1917 Ida Matilainen. Syntynyt 14.3.1893. Kuollut Hankasalmi.

Taulu 106.

XI. Wilhelm Pöyhönen (isä Johan Pöyhönen, taulu 104). Syntynyt 1.6.1851 Hankasalmi. Kuollut 20.11.1916 Kuopio. – Puoliso 8.8.1879 Ida Sofia Jalkanen. Syntynyt 26.9.1853 Rautalampi. Kuollut 4.1.1894 Rautalampi.

XII. Lapsia:

Yrjö Teodor Pöyhönen. Syntynyt 23.3.1886 Rautalampi. Muuttanut Kuopio 3.5.1899. Kuollut 25.5.1960 Kuopio. – Puoliso 25.6.1921 Siiri Ojanen. Syntynyt 13.9.1897 Lappeenranta. Kuollut 28.8.1962 Kuopio.

Väinö Pöyhönen. Syntynyt 30.4.1887 Rautalampi. Muutti Kuopio 3.5.1899. Kuollut 27.7.1943 Kuopio. – Puoliso Emma Alviina Savolainen. Syntynyt 27.1.1895 Muuruvesi. Kuollut 9.7.1976 Kuopio.

Ester Elisabet Pöyhönen. Syntynyt 7.9.1893 Rautalampi. Muutti Kuopio 1899. Kuollut 5.8.1926 Kuopio.

Taulu 107.

XI. Petter Pöyhönen (isä Johan Pöyhönen, taulu 104). Syntynyt 21.1.1854 Hankasalmi. Muuttanut 1902 Kuopio. Kuollut 22.10.1910. – Puoliso 6.7.1875 Karoliina Heikintytär Jääskeläinen. Syntynyt 31.1.1852 Hankasalmi. Kuollut 2.11.1895.

XII. Lapsia:

Petter Pöyhönen. Syntynyt 3.4.1876 Hankasalmi. Muuttanut Muolaa 1891.

Ville (Wilhelm) Pöyhönen. Syntynyt 25.12.1877 Hankasalmi. Kuollut 26.5.1960 Jyväskylä. – Puoliso 1.2.1914 Enne Maria Fabianintytär Elo. Syntynyt 6.7.1888 Kiikka.

Emma Lydia Pöyhönen. Syntynyt 20.10.1879 Hankasalmi. Muuttanut Karttula 1896.

Juho Emil Pöyhönen. Syntynyt 25.10.1882 Hankasalmi. Kuollut 14.9.1938 Salmi. – Puoliso 20.5.1907 Ulrika (Ulla) Sofia Ahlström. Syntynyt 4.7.1888 Valkeala. Kuollut 21.7.1971 Tohmajärvi.

Kaarle Oskar Pöyhönen. Syntynyt 24.12.1884 Hankasalmi.

Onni Evert Pöyhönen. Syntynyt 31.12.1886 Hankasalmi.

Anna Emilia Pöyhönen. Syntynyt 12.7.1889 Hankasalmi.

Matilda Pöyhönen. Syntynyt 13.12.1891 Hankasalmi. Kuollut 13.12.1891.

Taulu 108.

IX. Samuel Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 101). Syntynyt 1.1.1787 Rautalampi Viitalahti. Kuudennusmies Kuollut 15.2.1817 Hankasalmi. – Puoliso 4.11.1812 Maria Mikontytär Viinikainen. Syntynyt 1791 Rautalampi. Kuollut 20.12.1849 Hankasalmi.

X. Lapsia:

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 2.5.1814 Hankasalmi. Kuollut 27.4.1815 Hankasalmi.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 17.2.1816 Hankasalmi.

Taulu 109.

VIII. Samuel Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 100). Syntynyt 27.5.1762 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 31.8.1809 Hankasalmi. – Puoliso 1:o Margareta Tuomaantytär Manninen. Syntynyt 1756 Laukaa. Kuollut 2.11.1784 Rautalampi. – Puoliso 2:o Judith Korhonen. Syntynyt 1768. Kuollut 8.5.1844 Hankasalmi.

IX. Lapsia:

2. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 23.8.1793 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 23.8.1793.

2. Samuel Pöyhönen. Syntynyt 17.6.1794 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 1794.

2. Katariina Pöyhönen. Syntynyt 17.2.1797 Rautalampi. Kuollut 12.6.1829 Pieksämäki. – Puoliso 28.2.1819 Mikko Petterinpoika Ylönen. Syntynyt 1796 Hankasalmi.

2. Johan Pöyhönen. Syntynyt 6.2.1800 Rautalampi Haapaniemi. Kuollut 12.4.1803 Hankasalmi.

2. Mikko Pöyhönen. Syntynyt 14.11.1802 Hankasalmi Viitalahti. Kuollut 11.3.1873 Jyväskylän mlk. Taulu 110.

2. Matti Pöyhönen. Syntynyt 1805 Hankasalmi. Hukkunut 15.10.1850 Hankasalmi.

Taulu 110.

IX. Mikko Pöyhönen (isä Samuel Pöyhönen, taulu 109). Syntynyt 14.11.1802 Hankasalmi Viitalahti. Muuttanut 1841 Kangasniemi. Kuollut 11.3.1873 Jyväskylän mlk. – Puoliso Anna Tuomaantytär Hämäläinen. Syntynyt 18.9.1799 Rautalampi. Kuollut 2.9.1866 Jyväskylän mlk.

X. Lapsia:

Johan Pöyhönen. Syntynyt 22.1.1824 Hankasalmi. Kuollut 27.1.1868 Jyväskylän mlk. Taulu 111.

Anna Greta Pöyhönen. Syntynyt 7.4.1827 Hankasalmi. Kuollut 5.3.1833.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 30.11.1829 Hankasalmi.

Erik Johan Pöyhönen. Syntynyt 21.11.1835 Hankasalmi. Kuollut 19.8.1847 Jyväskylä.

Anna Maria Pöyhönen. Syntynyt 12.6.1837 Hankasalmi. – Puoliso 1855 Mikko Yrjönpoika Hokkanen. Syntynyt 2.5.1824 Kangasniemi.

Hiskias Pöyhönen. Syntynyt 1.3.1840 Hankasalmi. Kuollut 19.1.1886 Korpilahti. Taulu 113.

Taulu 111.

X. Johan Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 110). Syntynyt 22.1.1824 Hankasalmi. Kuollut 27.1.1868 Jyväskylän mlk. – Puoliso 11.6.1853 Karoliina Kallentytär Syl. Syntynyt 7.12.1832 Jyväskylän mlk. Kuollut 20.11.1874 Jyväskylän mlk.

XI. Lapsia:

Asaria Pöyhönen. Syntynyt 7.3.1854 Jyväskylän mlk. Muuttanut 5.11.1888 Leivonmäki.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 1.10.1856 Jyväskylän mlk.. Kuollut 13.3.1863.

Hedda Stina Pöyhönen. Syntynyt 26.9.1859 Jyväskylän mlk. Kuollut 7.3.1863.

Hilda Maria Pöyhönen. Syntynyt 26.7.1862 Jyväskylän mlk. Kuollut 20.3.1863.

Henrika Pöyhönen. Syntynyt 14.3.1864 Jyväskylän mlk. Kuollut 3.6.1868.

August Pöyhönen. Syntynyt 23.2.1867 Jyväskylän mlk. Taulu 112.

Taulu 112.

XI. August Pöyhönen (isä Johan Pöyhönen, taulu 111). Syntynyt 23.2.1867 Jyväskylän mlk 1. Muutti 11.9.1894 Kotka, 14.3.1900 Kymi ja 1913 Pyhtää. – Puoliso 26.12.1894 Alina Leskinen. Syntynyt 22.9.1875 Mikkelin pitäjä.

XII. Lapsia:

Yrjö Pöyhönen. Syntynyt 9.6.1896 Kymi.

Brynolf Werner Pöyhönen. Syntynyt 19.6.1901 Kymi.

Taulu 113.

X. Hiskias Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 110). Syntynyt 1.3.1840 Hankasalmi. Kuollut 19.1.1886 Korpilahti. – Puoliso 26.12.1864 Loviisa Paavalintytär. Syntynyt 11.10.1845 Jyväskylän mlk.

XI. Lapsia:

Juho Emil Pöyhönen. Syntynyt 25.11.1873 Korpilahti.

Viktor Pöyhönen. Syntynyt 22.3.1879 Korpilahti.

Kalle Pöyhönen. Syntynyt 23.9.1881 Korpilahti.

Oskar Elis Pöyhönen. Syntynyt 11.7.1884 Korpilahti. Kuollut 24.8.1884.

Anna Alina Pöyhönen. Syntynyt 20.6.1886 Korpilahti. Kuollut 4.12.1887.

Taulu 114.

VIII. Matti Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 100). Syntynyt 18.1.1767 Rautalampi Viitalahti. Kuollut 22.12.1830 Kangasniemi. – Puoliso 21.4.1805 Kaarin (Katarina) Ristontytär Himottu. Syntynyt 27.9.1765 Kangasniemi. Kuollut 13.3.1837 Kangasniemi.

IX. Lapsi:

Liisa Pöyhönen. Syntynyt 25.3.1806 Kangasniemi. Kuollut 5.3.1808.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin: Hankasalmi ja Rautalampi

  1. Tarmo HaaraLA sanoo:

    Tervehdys!

    Pöyhösiä koskevissa tiedoissasi näyttää olevan virhe. Paavo Pekanpoika
    Kauppisen kanssa 21.11.1722 aviotunut Anna Pöyhönen ei ollut Juho Kauppisen ja
    Dorde Hännisen tytär, vaan hänen vanhempansa olivat Rautalammin kastekirjan
    mukaan Matti Pöyhönen ja Anna Iisakintytär Silander. Juholla oli Maria- ja
    Valpuri-nimiset tyttäret mutta ei Annaa. Anna Pöyhönen kuuluu siis
    tutkimuksessasi tauluun 64 Matin ja Mikon väliin, ei tauluun n.o 6.
    Pyydän ystävällisesti oikaisemaan virheen.

    sukututkimusterveisin

    Tarmo Haarala, Helsinki

  2. Tarmo Haarala sanoo:

    Huomasin virheen omassa kommentissani: tarkoitin tietenkin Juho Pöyhöstä enkä Juho Kauppista, kun viittasin Annan vanhempiin!

    TH

  3. Sakari Silvast sanoo:

    Hei,
    muutama täsmennys ja tieto kiinnostavaan sukuselvitykseen!
    Taulu 11
    Ananias Sylvast, nimi tulee olla Silvast s.16.01.1848 Niemisjärvi
    (kirkonkirjoihin tullut kirjoitusvirhe aikoinaa ilmeisesti 1847 kun veljekset Mats (Matti ) ja Staffan (Tahvo) muuttivat Niemisjärvelle Pieksämäen Vilhulasta.

    Taulu17
    Maria Elisabeth Juhon tytär Hintikka kuoli 42-vuotiaana keuhkotautiin. Maria ja Herman asuivat talollisina Hankasalmen Hankaveden Uusitalossa eli Ritalassa (ei nyk. Uusitalo).
    Taulu 19
    Kaapro ja Katariina asuivat itsellisinä Läheviidassa ja Köykkälässä veljensä ja sisarensa luona. Vuodesta 1845 arentillaisina (vuokralaisina) Hankasalmen Kynsiveden Pietilässä.
    Taulu 44
    Anna Stina ja Ville Isännöivät Okkerin taloa.
    Ehkä tunnetuin monista ajokalusepistä on Ville Pöyhönen. ”Okkeri Ville”, joka syntyi 1833 Viitalahdella ja muutti sieltä 1930-luvulla Hankamäen Okkeriin. Okkeriin tultuaan seppä ensi töikseen teki pajan ja ryhtyi jatkamaan Viitalahdessa oppimaansa ja alittamaansa sepän uraa. Hän teki tilaustöinä kiesejä ja kirkkorekiä Mikkeliin, Jyväskylään ja jopa Kotkaan saakka. Kysyntä oli kova, niimpä Okkerin ajokalut harvoin ehtivät edes markkinoille asti, vaan useimmiten ne noudettiin jo suopajasta. Tavallisia maasepän töitä Ville Pöyhönen ehti tehdä varsin vähän.
    Ville Pöyhönen raudoitti parhaina päivinään jopa 26 pyörää samana päivänä,mutta silloin kyllä ”ves pakkas housunpersuksista tippumaan”.(lainaus Hanksalmi kirjasta,toimittanut Pertti P.Kuokkanen)
    Terv. Sakari Silvast

  4. Gunnel Marus sanoo:

    Minun mielestäni taulussa 72 on virhe. Mikko Pöyhönen s. 1754, kuolee 4.1.1824 Rautalammin Mkäkäränniemessä 1. Lähde Rautalammen RK 1822-1831 page 26)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s