Tuhkala

 Juvan Tuhkalan Esko Pöyhösen jälkeläisiä seitsemän polvea

Tutkija Lea Malin

Tutkimuksen pohjana ovat Sukuseura Pöyhönen ry:n edesmenneen jäsenen Maili Härmän työt. 1900-luvun tiedot on pyritty karsimaan pois ja selvitys rajoitettu sukupolviin, joiden syntymä on 1800-luvun puolella, joskin tämän vuosidan alussa syntyneet sisarukset on otettu mukaan tosin ilman päivämääriä.

Taulu 1.

I. Esko Pöyhönen. Isäntä Tuhkalasta. Syntynyt noin 1658. Kuollut 16.12.1739 Juva, Tuhkala. -Puoliso Kaisa Parkkonen. Syntynyt noin 1675.

II. Lapsia:Mikko Pöyhönen

. Syntynyt noin 1693 Juva. Kuollut 23.3.1770 Juva, Ahola Ala-Pöyhölä. Taulu 2.Elias Pöyhönen. Syntynyt noin 1701 Juva.1 Kuollut 52-vuotiaana 2.6.1742 Juva, Tuhkala. Taulu 30.

Taulu 2.II. Mikko Pöyhönen (isä Esko Pöyhönen, taulu 1). Ala-Pöyhölän isäntä 1743-1770. Syntynyt noin 1693 Juva. Kuollut 23.3.1770 Juva, Ahola Ala-Pöyhölä. Sulo Pöyhösen ja Maili Härmän antamien tietojen mukaan Mikko Pöyhönen on tullut Juvan Remojärven Tuhkalasta Aholaan eli Alakylään. Lasten syntymäpaikat mm. todistavat tämän väitteen paikkansapitävyyden eikä mikään toistaiseksi löydetty lähde ole sitä vastaan.

Näyttää myös ilmeiseltä, että Elias Pöyhönen on hänen veljensä ja että Eliaksen äidiksi merkitty Kaisa Parkkonen voisi olla myös hänen äitinsä.

Heidän yhteyttään ei ole selvitetty Sulo Pöyhösen ja Maili Härmän aineistossa eli toisin sanoen tutkimuksissa, jotka Maili Härmä oli saanut Sulo Pöyhöseltä.

Tähän sukuryppääseen lienee sukulaisuussuhteessa myös Hatsolan Esko Eskonpoika Pöyhönen, joka on syntynyt noin 1660. Mikko Pöyhöseltä on kuollut lapsi syyskuussa 1730 ja tammikuussa 1731. Heidän kuolinikäänsä, nimeään tai sukupuoltaan ei mainita kuolintiedoissa. -Puoliso Kristiina Halonen.2

III. Lapsia:Kaisa Pöyhönen

. Syntynyt 28.3.1727 Juva, Remojärvi. Kuollut 28.11.1769 Juva, Vuorilahti. Taulu 3.Anna Pöyhönen. Syntynyt 6.4.1730 Juva, Tuhkala.

Esko Pöyhönen. Syntynyt 28.12.1731 Juva, Tuhkala. Kuollut 3.10.1791 Juva. Taulu 4.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 12.2.1735 Juva, Tuhkala. Kuollut 4.2.1804 Juva, Ahola n:o 2 Härkälänmäki. Taulu 29.

Taulu 3.III. Kaisa Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 2). Syntynyt 28.3.1727 Juva, Remojärvi. Kuollut 28.11.1769 Juva, Vuorilahti. Rippikirjassa syntymävuosi vaihtuu ollen 1724. -Puoliso Juho Penttinen.3 Talollinen, isäntä. Syntynyt 1716. Kuollut 24.5.1786 Juva, Vuorilahti. Vanhemmat: Paavo Paavonpoika Penttinen ja Kirsti Martikainen.

IV. Lapsia:Johannes Penttinen

. Syntynyt 14.11.1745 Juva, Vuorlahti.Anna Penttinen. Syntynyt 19.6.1749 Juva, Vuorlahti.

Kaisa Penttinen. Syntynyt 19.6.1753 Juva, Vuorlahti.

Mikko Penttinen. Syntynyt 8.10.1756 Juva, Vuorlahti.

Taulu 4.III. Esko Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 2). Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholan kylässä 1770-1791. Syntynyt 28.12.1731 Juva, Tuhkala. Kuollut 3.10.1791 Juva. -Puoliso 1:o Johanna Maaranen.2 Syntynyt 1733. Kuollut 26.2.1767 Juva. -Puoliso 2:o Elina (Elin) Leskinen. Syntynyt 27.5.1735 Juva, Leskelä. Kuollut 18.4.1787 Juva. Vanhemmat: Juho Leskinen ja Anna Kupsainen.

IV. Lapsia:1. Mikko Pöyhönen

. Syntynyt 16.3.1755 Juva, Alakylä. Kuollut 8.10.1827 Juva. Taulu 5.1. Pekka Pöyhönen. Syntynyt 7.1.1757 Juva, Alakylä. Kuollut 11.10.1833 Juva, Maarala 2 Savenpään talo.4 Taulu 16.

1. Esko Pöyhönen. Syntynyt 20.7.1761 Juva, Alakylä. Kuollut 17.8.1841 Juva. Sulo Pöyhösen merkintöjen mukaan Esko tuomittiin vuodeksi linnoitustöihin, mistä hän palasi 1795.

1. Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 16.3.1764 Juva, Ahola. Kuollut leskenä 1.6.1830 Juva. Taulu 27.

2. Juho Pöyhönen. Syntynyt 30.10.1770 Juva, Ahola. Kuollut 14.12.1774 Juva.

2. Anna Pöyhönen. Syntynyt 23.4.1773 Juva, Ahola. Kuollut 29.12.1774 Juva.

2. Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 16.7.1775 Juva. Kuollut 29.10.1850 Juva. Taulu 28.

Taulu 5.IV. Mikko Pöyhönen(isä Esko Pöyhönen, taulu 4). Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholan kylässä 1791-1827. Syntynyt 16.3.1755 Juva, Alakylä. Kuollut 8.10.1827 Juva. -Puoliso Anna Narinen. Syntynyt 16.12.1761. Kuollut 17.2.1833 Juva.

V. Lapsia:Maria Pöyhönen

. Syntynyt 15.9.1783 Juva, Ahola. Kuollut 18.11.1788 Juva.Pekka Pöyhönen. Syntynyt 18.11.1786 Juva. Kuollut 24.4.1787 Juva.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 4.5.1788 Juva. Kuollut 13.10.1788 Juva.

Tuomas Pöyhönen. Syntynyt 27.10.1789 Juva. Kuollut 1818 Juva. Taulu 6.

Anna Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 7.11.1793 Juva. Kuollut 9.8.1866 Juva.5 Taulu 8.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 14.8.1796 Juva. Kuollut 20.1.1845 Juva. Taulu 9.

Niilo Pöyhönen. Syntynyt 5.9.1799 Juva, Ahola. Taulu 13.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 1803 Juva. Kuollut 24.5.1841 Juva.

Taulu 6.V. Tuomas Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 27.10.1789 Juva. Kuollut 1818 Juva. -Puoliso 18.6.1815 Anna Kaisa Heikintytär Pietikäinen. Syntynyt 16.11.1792 Juva, Härkälä. Kuollut leskenä 24.2.1852 Juva, Kettula Teittilän rustholli.6 Vanhemmat: Heikki Pietikäinen ja Alisa Tirronen.

VI. Lapsi:Anna Pöyhönen

. Syntynyt 15.2.1819 Juva, Maarala. Kuollut 26.4.1856 Juva, Paatela.7

 Taulu 7.Taulu 7.VI. Anna Pöyhönen (isä Tuomas Pöyhönen, taulu 6). Syntynyt 15.2.1819 Juva, Maarala. Kuollut 26.4.1856 Juva, Paatela.7 -Puoliso 24.10.1838 Juva Matti Teittinen. Herastuomari, talollinen Juvan Taipaleen n:o 2, lautamies, myöhemmin tila merkitty Kettulaan ja Paatelaan. Syntynyt 26.3.1816 Juva. Rippikirjassa 1845-1856 on merkintä juopottelusta. muuttanut Juvalta 28.11.1859 Hirvensalmelle.8

VII. Lapsia:Yrjö Teittinen

. Syntynyt 8.1.1841 Juva, Taipale 2.Tuomas Teittinen. Syntynyt 14.1.1846 Juva. Kuollut 13.5.1846 Juva.

Antti Teittinen. Syntynyt 10.1.1848 Juva.

Kristiina Maria Teittinen. Syntynyt 30.3.1853 Juva.

Taulu 8.V. Anna Kaisa Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 7.11.1793 Juva. Kuollut 9.8.1866 Juva.5 -Puoliso 18.12.1814 Juva Johannes Tirronen. Talollinen Juvan Pellilän kylän n:o 1:ssä. Syntynyt 8.6.1792. Kuollut 11.1.1836 Juva, Pellilä.

VI. Lapsia:Anna Liisa Tirronen

. Syntynyt 23.5.1816 Juva.Tuomas Tirronen. Syntynyt 21.1.1818 Juva. Kuollut 31.5.1818 Juva.

Maria Tirronen. Syntynyt 28.5.1819 Juva.

Magdaleena Tirronen. Syntynyt 13.12.1821 Juva. Kuollut 8.5.1827 Juva.

Kristiina Tirronen. Syntynyt 13.6.1824 Juva. Kuollut 13.6.1824 Juva.

Juho Tirronen. Syntynyt 28.5.1825 Juva. Kuollut 23.10.1866 Juva. -Puoliso 1:o 16.8.1857 Ulla Paulintytär Maaranen. Syntynyt 7.8.1827 Juva. Kuollut 16.8.1857 Juva, Maarala.9 -Puoliso 2:o 10.8.1862 JuvaEeva Stiina Noponen. Syntynyt 6.6.1834 Juva.

Eeva Kristiina Tirronen. Syntynyt 26.12.1828 Juva.

Kalle Kustaa Tirronen. Isäntä Maarala n:o 2 Savenpään talo. Syntynyt kaksosena 28.7.1831 Juva. -Puoliso Kristiina Kaisa Puikkonen. Syntynyt 1826.

poikalapsi Tirronen. kuolleena syntynyt kaksonen 28.7.1831 Juva.

Taulu 9.V. Matti Pöyhönen(isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Syntynyt 14.8.1796 Juva. Kuollut 20.1.1845 Juva. Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholassa 1827-1845. -Puoliso 4.6.1820 Juva Riitta Juhontytär Purhonen. Syntynyt 1800. Kuollut 26.8.1855 Juva.

VI. Lapsia:Juho Pöyhönen

. Syntynyt 15.8.1821 Juva. Kuollut 1.12.1853 Juva. Taulu 10.Tuomas Pöyhönen. Syntynyt 2.2.1825 Juva. Kuollut 2.8.1841 Juva.

Maria Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 13.7.1828 Juva. Kuollut 24.8.1828 Juva.

Anna Helena Pöyhönen. Syntynyt 16.6.1831 Juva. Taulu 12.

Eeva Kristiina Pöyhönen. Syntynyt 12.3.1835 Juva. Eeva Kristiina on kuulutettu uudelleen 4.4.1858 ja vihitty 20.6.1858. Rippikirjaan ei ole merkitty sulhasen nimeä, mutta on mainittu hänen olevan Puumalasta. Muuttanut Juvan Aholasta 5.1.1859 Puumalaan.10 -kuulutettu 28.1.1855 Juho Montonen.11

Taavetti Pöyhönen. Syntynyt 8.5.1839 Juva. Kuollut 28.7.1841 Juva.

Matti Pöyhönen. Syntynyt kaksosena 29.8.1842 Juva. Kuollut 29.8.1842 Juva.

Kalle (Carl) Pöyhönen. Syntynyt kaksosena 29.8.1842 Juva.

Taulu 10.VI. Juho Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 9). Syntynyt 15.8.1821 Juva. Kuollut 1.12.1853 Juva. Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholassa 1845-1853. -Puoliso Maija Liisa Erkintytär (Maria Elisabet) Fors. Syntynyt 1824. Emäntä, isännöi taloa 1853-1887.

VII. Lapsia:Maria Helena Pöyhönen

. Syntynyt 4.5.1848 Juva.Kalle Juhana Pöyhönen. Syntynyt 19.9.1850 Juva. Kuollut 1.12.1898.4 Taulu 11.

Taulu 11.VII. Kalle Juhana Pöyhönen (isä Juho Pöyhönen, taulu 10). Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholassa 1887-1898. Syntynyt 19.9.1850 Juva. Kuollut 1.12.1898.4 -Puoliso 26.6.1874 Juva Eveliina Ruottinen.4 Syntynyt 31.10.1855. Kuollut Juvalla, Ahola 4 Ala-Pöyhölä. Emäntä, isännöi taloa 1898-1934.

VIII. Lapsia:Henriikka Pöyhönen

. Syntynyt 15.6.1875 Juva. Kuollut 13.8.1875 Juva. Henriikka esiintyy Maili Härmän aineistossa kaksi kertaa ja kuolinaika on merkitty samaksi. Toisella ei ole syntymäpäivämäärää mutta sama vuosi. Toisen isä on Kalle Kustaa Pöyhönen ja äiti Albertiina Hämäläinen.Johannes Pöyhönen. Syntynyt 14.3.1879 Juva. Kuollut 8.8.1879 Juva.

Albin Pöyhönen. Syntynyt 9.12.1881 Juva, Ahola 4 Ala Pöyhölä.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 3.7.1884 Juva, Ahola 4 Ala-Pöyhölä. Kuollut 29.7.1884 Juva.

Otto Pöyhönen. Syntynyt 30.7.1885 Juva, Ahola 4 Ala-Pöyhölä. Kuollut 2.4.1886.

Martta Pöyhönen. Syntynyt 1.8.1887 Juva, Ahola 4 Ala-Pöyhölä. Kuollut 25.8.1888.

Wilhelm Pöyhönen. Ala-Pöyhölän isäntä Juvan Aholassa 1934-1959. Syntynyt 15.8.1890 Juva, Ahola 4 Ala-Pöyhölä. Kuollut  Juvalla , Ahola 4 Ala-Pöyhölä. -Puoliso Juva Elsa Teittinen.4 Emäntä, isännöi taloa 1959-1963. Syntynyt 15.5.1898 Juva. Kuollut Juvalla, Ahola 4 Ala-Pöyhölä.

Taulu 12.VI. Anna Helena Pöyhönen (isä Matti Pöyhönen, taulu 9). Syntynyt 16.6.1831 Juva. Kuulutettu 19.9.1852. -Puoliso Juva Kaapro Juhonpoika Härkönen.12 Syntynyt 1829.

VII. Lapsia:Kaapro Juho Härkönen

. Syntynyt 24.12.1853 Juva, Mustola n:o 2.13

Anna Kristiina Härkönen. Syntynyt 19.12.1855 Juva, Mustola n:o 2.

Taulu 13.V. Niilo Pöyhönen (isä Mikko Pöyhönen, taulu 5). Talollinen Juvalla Aholan kylän n:o 5:ssä. Syntynyt 5.9.1799 Juva, Ahola. -Puoliso 12.6.1842 Juva Ulla Petterintytär Purhonen. Talollisen tytätär. Syntynyt 8.7.1813 Juva, Haikarila. Talollisen tytär Halolasta. Vanhemmat: Petter Purhonen ja Kaisa Kupsainen.

VI. Lapsia:Petter Juho Pöyhönen

. Syntynyt 6.4.1843 Juva, Maarala. Taulu 14.Ulla Vilhelmiina Pöyhönen. Syntynyt 22.7.1846 Juva, Maarala. Kuollut 29.10.1846 Juva, Maarala.

Kirsti Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 9.4.1851 Juva, Maarala. Taulu 15.

Taulu 14.VI. Petter Juho Pöyhönen (isä Niilo Pöyhönen, taulu 13). Syntynyt 6.4.1843 Juva, Maarala. -Puoliso 7.7.1872 Eeva Liisa Avelin. Syntynyt 1849.

VII. Lapsia:Iida Maria Pöyhönen

. Syntynyt 31.8.1873 Juva, Ahola.Kalle Juho Pöyhönen. Syntynyt 30.7.1876 Juva, Ahola.

Eveliina Pöyhönen. Syntynyt 4.9.1882 Juva, Ahola.

Taulu 15.VI. Kirsti Kaisa Pöyhönen (isä Niilo Pöyhönen, taulu 13). Syntynyt 9.4.1851 Juva, Maarala. -Puoliso 5.7.1868 Taavetti Kaipainen.

VII. Lapsia:Roosa Vilhelmiina Kaipainen

. Syntynyt 17.12.1869 Juva, Mustola 3.Malviina Kaipainen. Syntynyt 18.7.1873 Juva, Mustola 3.

Albin Juho Kaipainen. Syntynyt 30.6.1878 Juva, Mustola 3.

Henriikka Kaipainen. Syntynyt 16.7.1881 Juva, Mustola 3.

Taulu 16.IV. Pekka Pöyhönen (isä Esko Pöyhönen, taulu 4). Syntynyt 7.1.1757 Juva, Alakylä. Kuollut 11.10.1833 Juva, Maarala 2 Savenpään talo.4 -Puoliso kuulutettu 6.12.1795 12.6.1796 Juva Kaisa Penttinen. Syntynyt 26.3.1777 Juva, Ahola. Kuollut 19.3.1852 Juva, Maarala 2 Savenpään talo. Vanhemmat: Penttinen Juho ja Helena Laukkanen.

V. Lapsia:Pekka Pöyhönen

. Syntynyt 3.10.1798 Juva, Maarala. Kuollut 18.3.1858 Juva, Ahola 4. Taulu 17.Helena Pöyhönen. Syntynyt 24.12.1800 Juva, Ahola. Taulu 24.

Johannes Pöyhönen. Syntynyt 1.3.1803 Juva. Kuollut 6.4.1870 Juva, Järvenpää. Taulu 25.

Mikko Pöyhönen. Syntynyt 23.4.1806 Juva, Maarala 2.14 Mikko on tuomittu vahingonteosta 1839 ja syytetty salavuoteudesta 1841, mutta syyte raukesi. -Puoliso 6.7.1856 Juva Ulla Puhakainen.15 Syntynyt 30.7.1821 Juva.

Tuomas Pöyhönen. Syntynyt 9.1.1809 Juva, Maarala 2. Tuomas on tuomittu vahingonteosta 1839. -Puoliso 6.1.1856 Juva Kristiina Puikkonen.16 Syntynyt 26.5.1818 Juva.

Niilo Pöyhönen. Syntynyt 11.5.1812 Juva, Maarala 2. Kuollut 15.1.1901 Juva, Ahola n:o 4. Niiloa sakotettiin vahingonteosta 1839.

Niilo avioitui Matti Mullin lesken kanssa ja isännöi Leskelän kylän n:o 2:ssa eli Piikkilässä sen kolmatta osatilaa, kunnes poikapuoli Aatami Matinpoika Mulli ryhtyi isännäksi. Niilo vaimoineen muutti takaisin kotitilalleen syytinkiläisenä. -Puoliso kuulutettu 16.4.1854 Juva Anna Kaisa Avelin. Syntynyt 3.9.1809. Kuollut 21.12.1881 Juva, Ahola 4.

Anna Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 23.1.1816 Juva, Maarala 2. Kuollut 27.8.1891 Juva, Järvenpää 2. Taulu 26.

Taulu 17.V. Pekka Pöyhönen(isä Pekka Pöyhönen, taulu 16). Syntynyt 3.10.1798 Juva, Maarala. Talollinen, isäntä entisessä Maaralan n:o 2:ssa eli Savenpäässä, josta tuli maiden uudelleen jaossa Ahonpään n:o 4 ja omistajana Hietajärven n:o 3:ssa. Kuollut 18.3.1858 Juva, Ahola 4. Pekka tuomittiin vahingonteosta 1839.

-Puoliso 16.1.1829 Ulla Muttilainen. Rushollarin tytär. Syntynyt 5.1.1807 Juva, Järvenpää. Kuollut 15.3.1874 Juva.4

VI. Lapsia:Petter Johannes Pöyhönen

. Syntynyt 1.10.1829 Juva, Maarala 2. Kuollut 27.1.1838 Juva, Maarala 2.Ulla Pöyhönen. Syntynyt 22.5.1831 Juva, Maarala 2. Kuollut 26.12.1834 Juva, Maarala 2.

Anna Katariina Pöyhönen. Syntynyt 27.4.1833 Juva, Maarala 2. Kuollut 22.1.1838 Juva, Maarala 2.

Kaarlo Vilhelm Pöyhönen. Syntynyt 6.9.1835 Juva, Maarala 2. Kuollut 19.1.1838 Juva, Maarala 2.

Tuomo Pöyhönen. Syntynyt 16.11.1837 Juva, Maarala 2. Kuollut 2.8.1841 Juva, Maarala 2.

Ulla Fredriikka Pöyhönen. Syntynyt 11.1.1839 Juva, Maarala 2. Kuollut 14.8.1841 Juva, Maarala 2.

Kalle Kustaa (Karl Gustaf) Pöyhönen. Syntynyt 11.6.1841 Juva, Maarala 2. Kuollut Lappeenrannassa. Taulu 18.

Sofia Elisabet Pöyhönen. Syntynyt 11.12.1842 Juva, Maarala 2. Kuollut 20.12.1842 Juva, Maarala 2.

Henriikka Maria Pöyhönen. Syntynyt 6.11.1843 Juva, Maarala 2. Kuollut 13.5.1845 Juva, Maarala 2.

Petter Pöyhönen. Syntynyt 22.12.1844 Juva, Maarala 2. Kuollut  Juvalla, Aholan kylän Pöyhölä . Taulu 21.

Taulu 18.VI. Kalle Kustaa (Karl Gustaf) Pöyhönen (isä Pekka Pöyhönen, taulu 17). Kauppias, talollinen ja isäntä Juvan Aholan n:o 4:ssä. Syntynyt 11.6.1841 Juva, Maarala 2. Kuollut  Lappeenrannassa. Sulo Pöyhösen tietojen mukaan hän on ollut kuulutettuna ennen avioitumistaan Maria Mullin kanssa ajalla 12.2.1860-20.?. 1861 sekä Leena Riikka Pasasen kanssa 14.4.1861-21.8.1861. -Puoliso 1:o 29.9.1861 Albertina Juhontytär Hämäläinen.4 Syntynyt 15.6.1840 Juva.4 Kuollut 10.7.1890 Juva. -Puoliso 2:o 18.4.1892 Liisa Ylisaari. Syntynyt 20.6.1851. Kuollut Lappeenrannassa.

VII. Lapsia:1. Ulla Maria Pöyhönen

. Syntynyt 3.5.1863. Kuollut Lappeenrannassa. Taulu 19.1. Kalle Vilho (Karl Wilhelm) Pöyhönen. Syntynyt 12.7.1866 Juva. Kuollut Ruokolahdella, Rasila. Taulu 20.

1. Eeva Stiina Pöyhönen. Syntynyt 4.9.1871 Juva. Kuollut 27.3.1878 Juva, Ahola.

1. Petter Pöyhönen. Syntynyt 4.9.1871 Juva. Kuollut 10.9.1871 Juva, Ahola.

1. Henriikka Pöyhönen. Syntynyt 1875 Juva. Kuollut 13.8.1875 Juva, Ahola. Henriikan tiedoissa on ristiriitaa toisen samanaikaisen Henriikan kanssa.

Taulu 19.VII. Ulla Maria Pöyhönen (isä Kalle Kustaa (Karl Gustaf) Pöyhönen, taulu 18). Syntynyt 3.5.1863. Kuollut  Lappeenrannassa. -Puoliso Arndt Arndtinpoika Bruun. Syntynyt 1858. Kuollut  Juvalla.

VIII. Lapsia:Emil Rannikko (Bruun)

. Syntynyt 1886 Juva. Kuollut. -Puoliso 1:o Anna Maria Repo

.4

 Syntynyt 1890 Juva. Kuollut. -Puoliso 2:o Aina Hämäläinen

. Syntynyt 1898.Hanna Maria Bruun. Syntynyt 1887 Juva. Kuollut. -Puoliso Juhana Knuutinen. Syntynyt 1883.

Johan Viktor Bruun. Syntynyt 1890 Juva. Kuollut 1894 Juva.

Hjalmar Wilhelm Bruun. Syntynyt 1893 Juva. Kuollut 1894 Juva.

Helmi Karoliina Bruun. Syntynyt 1896 Juva. Kuollut 1896 Juva.

Eero Rudolf Bruun. Syntynyt Juvalla.

Aaro Wilhelm Rannikko (Bruun). Syntynyt Juvalla.

Taulu 20.VII. Kalle Vilho (Karl Wilhelm) Pöyhönen (isä Kalle Kustaa (Karl Gustaf) Pöyhönen, taulu 18). Kauppias. Syntynyt 12.7.1866 Juva. Kuollut  Ruokolahdella, Rasila. Tullut 20.12.1899 Ristiinasta Ruokolahdelle Rasila 2:een.17 -Puoliso 1:o 6.4.1895 Ristiina Iida Häkkänen. Syntynyt 1.1.1871 Ristiina. Kuollut  Ruokolahdella. Vanhemmat: Otto Magnus Häkkänen ja Eeva Hakuli. -Puoliso 2:o Ruokolahti Anna Matilda Kaarlentytär Hutko. Syntynyt 27.11.1882 Suoniemi. Tullut Suoniemeltä Ruokolahdelle. Muuttanut takaisin  Suoniemelle.

VIII. Lapsia:1. Kaarlo Ilmari Pöyhönen

. Myymälänhoitaja. Syntynyt 13.8.1896 Ristiina. Kuollut  Kuusjoella. -Puoliso  Jääski, Kamajauhola Lydia Elina Ikävalko

. Talollisen tytär. Syntynyt 7.7.1899 Jääski. Kuollut Salossa. Vanhemmat: Matti Ikävalko ja Anna Soppi.1. Eero Emil Pöyhönen. Sähköttäjä. Syntynyt 27.9.1899 Ristiina. Kuollut  Helsingin, Lauttasaaressa.4

1. Aaro Armas Pöyhönen. Sähköttäjä. Syntynyt  Ruokolahdella. Kuollut Helsingin, Lauttasaaressa. -Puoliso 1:o  Maire Irene Lahti. Syntynyt  Kuolemanjärvi. Kuollut  Turussa. -Puoliso 2:o Ida Rasilainen. Syntynyt  Kaukolassa. Kuollut  Helsingissä.

1. Aili Pöyhönen. Syntynyt  Ruokolahdella. Kuollut.

1. Ida Pöyhönen. Sairaanhoitaja. Syntynyt Ruokolahdella. Muuttanut  Uudellekirkolle.

Taulu 21.VI. Petter Pöyhönen(isä Pekka Pöyhönen, taulu 17). Maakauppias, perintökiinteistön omistaja. Syntynyt 22.12.1844 Juva, Maarala 2. Kuollut Juvan, Aholan kylän Pöyhölässä . -Puoliso 10.7.1870 Juva Eeva Stiina Hämäläinen.4Syntynyt 4.4.1850 Juva, Sopala 1. Kuollut Juvalla.

VII. Lapsia:Kalle Juho Pöyhönen

. Perintökiinteistön omistaja. Syntynyt 25.6.1871 Juva. Kuollut Juvalla.Albin Pöyhönen. Syntynyt 31.8.1872 Juva. Hukkui Saviveteen  Juvalla. Taulu 22.

August Pöyhönen. Syntynyt 10.11.1882 Juva. Hukkui 22-vuotiaana Saviveteen Maaralan lähistöllä ollessaan kalamatkalla Juvalla. Taulu 23.

Aada Maria Pöyhönen. Syntynyt 15.8.1888 Juva. Kuollut 10.1.1889 Juva.

Taulu 22.VII. Albin Pöyhönen (isä Petter Pöyhönen, taulu 21). Syntynyt 31.8.1872 Juva. Hukkui Saviveteen Juvalla. Yrittäjä, veneenrakennustelakka Maaralan Pihlajasalossa, missä Pöyhösillä oli myös metsäomaisuutta. -Puoliso 22.6.1893 Juva Hilma Maria Hämäläinen. Syntynyt 6.11.1874 Anttola . Kuollut.

VIII. Lapsia:Hilja Maria Pöyhönen

. Syntynyt 30.6.1895 Juva, Aholan kylän Pöyhölä. Kuollut  Juvalla. Hän oli käynyt kauppaopiston Helsingissä.. -Puoliso Juvalla Kalle Juho Kettunen

.4

 Liikemies. Syntynyt 22.7.1890 Juva. Kuollut  Seinäjoella. Muuttanut  Seinäjoelle.Pauli Nikolai Pöyhönen. Syntynyt  Juvan, Aholan kylän Pöyhölässä. Kuollut  Lauritsalassa. Työnjohtaja Enso Gutzeit Oy, Kaukopään tehtaat. Muuttanut pois Juvalta  Lappeenrantaan.4 -Puoliso Juvalla Maria Narinen.

Viljo Heikki Pöyhönen. Syntynyt Juvan, Aholan kylän Pöyhölässä. Kuollut  Juvan, Aholassa. -Puoliso  Hilja Viuhkonen. Syntynyt Puumalassa. Kuollut Juvan, Aholassa.

Taulu 23.VII. August Pöyhönen (isä Petter Pöyhönen, taulu 21). Syntynyt 10.11.1882 Juva. Hukkui 22-vuotiaana Saviveteen Maaralan lähistöllä ollessaan kalamatkalla Juvalla. Kauppias, opiskellut 3 lukuvuotta Mikkelin Lyseossa. Vaimo muutti leskeksi jäätyään Viipuriin poikansa kanssa ja sieltä myöhemmin Lappeenrantaan. -Puoliso Juvalla Elsa Martikainen.4 Syntynyt Puumalassa. Kuollut Lappeenrannassa.

VIII. Lapsi:Leevi Pöyhönen

. Linja-auton kuljettaja linjalla Lappeenranta-Viipuri ja oli osakkaana huonekaluliike Kalustamo Oy:ssä. Syntynyt 22.4.1904 Juva. Kaatui 27.8.1944 Viipurin maalaiskunna, Juustilassa. Leevi Pöyhösen kuva on kirjassa: ” Vapautemme Hinta”. -Puoliso Lappeenranta Aune Holopainen

. Parturikampaaja.Taulu 24.V. Helena Pöyhönen(isä Pekka Pöyhönen, taulu 16). Syntynyt 24.12.1800 Juva, Ahola. -Puoliso 13.1.1828 Juva Mikko Nikulainen. Tilanvuokraaja Juvan Ahola 2:ssa. Ratsutilallinen Juvan Hietjärven kylän n:o 1. Syntynyt 1805. Kuollut 22.6.1863 Juva. Vanhemmat: Hannes Nikulainen ja Kristiina Karjalainen. Niiloa sakotettiin talvikäräjillä 1846 kiroilusta sekä talvikäräjillä 1854 viinapannun sinetin murtamisesta.

VI. Lapsia:Anna Kaisa Nikulainen

. Syntynyt 23.10.1831 Juva, Ahola 2. Kuollut 7.3.1833 Juva.Antti Juho Nikulainen. Hietjärvi 1:n isäntä. Syntynyt 23.6.1834 Juva. Muuttanut pois 14.7.1881 Mikkeliin.4 -Puoliso 19.6.1853 Juva Kaisa Elisabet Kervinen.18 Syntynyt 8.1.1834. Vanhemmat: Juho Kervinen ja Maria Elisabet Kettunen.

Mikko Nikulainen. Syntynyt 21.11.1836 Juva. Kuollut 17.1.1838 Juva.

poikalapsi Nikulainen. kuolleena syntynyt 21.11.1838 Juva, Ahola.

Kaapro Nikulainen. Syntynyt 10.5.1840 Juva.

poikalapsi Nikulainen. kuolleena syntynyt 16.1.1842 Juva, Ahola 2.

Taulu 25.V. Johannes Pöyhönen(isä Pekka Pöyhönen, taulu 16). Syntynyt 1.3.1803 Juva. Kuollut 6.4.1870 Juva, Järvenpää. -Puoliso Anna Maria Narinen. Ratsutilallisen tytär. Syntynyt 23.3.1815 Juva, Rantuu 1. Kuollut 20.3.1882 Juva, Järvenpää. Vanhemmat: Matti Joonas Narinen ja Maria Purhonen.

VI. Lapsia:Maria Kristiina Pöyhönen

. Syntynyt 9.10.1836 Juva. Kuollut 6.9.1841 Juva.Kalle Juho Pöyhönen. Syntynyt 30.7.1838 Juva. Kuollut 3.9.1841 Juva.

Kaapro Vilho Pöyhönen. Syntynyt 13.10.1840 Juva. Kuollut 28.12.1874 Juva. -Puoliso 11.11.1866 Juva Ulla Serafina Heiskanen.19 Syntynyt 16.12.1842.

Ulla Fredriikka Pöyhönen. Syntynyt 24.12.1842 Juva. Muuttanut Juvan Järvenpäästä 25.9.1865 Viipuriin.20

Petter Juho Pöyhönen. Syntynyt 7.1.1845 Juva. Muuttanut 12.11.1867 Viipuriin.19Hilda Maria Pöyhönen. Syntynyt 27.12.1847 Juva. Muuttanut 14.5.1867 Viipuriin.19

Anna Loviisa Pöyhönen. Syntynyt 26.3.1850 Juva. Muuttanut Juvan Järvenpään n:o 2:sta 26.9.1868 Viipuriin.21

Kalle Kustaa Pöyhönen. Renki Hietajärvellä lastenkirjassa 1858-1872. Syntynyt 17.4.1852 Juva. Kuollut 27.12.1878 Juva.

Kristiina Kaisa Pöyhönen. Piika. Syntynyt 10.11.1854 Juva. Muuttanut Juvan Järvenpään n:o 2:sta 25.11.1871 Sulkavalle.22 Muuttanut 9.10.1873 Venäjälle.23

Taulu 26.V. Anna Kaisa Pöyhönen(isä Pekka Pöyhönen, taulu 16). Syntynyt 23.1.1816 Juva, Maarala 2. Kuollut 27.8.1891 Juva, Järvenpää 2. -Puoliso 29.9.1831 Pauli Muttilainen. Ratsutilallinen Juvan Järvenpään kylän n:o 2:ssa eli Muttilassa. Vanhemmat: Aapro Muttilainen ja Anna Häyrinen. Talo oli jaettu osiin ja tämä oli 3. Syntynyt 1801. Kuollut 7.3.1856 Juva.

VI. Lapsia:Kalle Muttilainen

. Syntynyt 25.8.1832 Juva, Järvenpää. Kuollut 15.1.1898 Juva, Järvenpää. -Puoliso mahdolisesti 11.11.1866 Juva Ulla Maria Summanen

.24

 Syntynyt 3.10.1835 Juva.Tuomas Muttilainen. Syntynyt 20.1.1843 Juva, Järvenpää. Kuollut Juva, Kiiskilänniemi.

Pauli Muttilainen. Syntynyt 5.12.1845 Juva, Järvenpää. Kuollut Juva, Kiiskilänniemi.

Anna Fredriikka Muttilainen. Syntynyt 14.4.1840 Juva. Kuollut 2.11.1840 Juva.

Ulla Muttilainen. Syntynyt 3.10.1841 Juva. Kuollut 23.12.1841 Juva.

Helena Kristiina Muttilainen. Syntynyt 23.3.1849 Juva. Kuollut 29.8.1887 Juva, Järvenpää.

Kaapro Muttilainen. Syntynyt 20.10.1852 Juva. Muuttanut pois 4.2.1882 Rantasalmelle.

Taulu 27.IV. Kaisa Pöyhönen (isä Esko Pöyhönen, taulu 4). Syntynyt 16.3.1764 Juva, Ahola. Kuollut leskenä 1.6.1830 Juva. -Puoliso Antti Purhonen. Talollinen Sopalan kylän Levolassa n:o 3. Syntynyt 12.5.1756 Juva.

V. Lapsia:Kaisa Purhonen

. Syntynyt 6.9.1792 Juva.poikalapsi Purhonen. kuolleena syntynyt 23.9.1793 Juva, Sopala.

Eeva Purhonen. Syntynyt 10.10.1794 Juva.

Liisa Purhonen. Syntynyt 17.5.1796 Juva.

Juho Heikki Purhonen. Syntynyt 28.12.1798 Juva.

Lauri Purhonen. Syntynyt 16.2.1801 Juva.

Kristiina Purhonen. Syntynyt 19.12.1803 Juva.

Kaisa Purhonen. Syntynyt 30.3.1806 Juva.

Aatami Purhonen. Syntynyt 28.7.1808 Juva.

Taulu 28.IV. Kristiina Pöyhönen(isä Esko Pöyhönen, taulu 4). Syntynyt 16.7.1775 Juva. Kuollut 29.10.1850 Juva. -Puoliso kuulutettu 12.11.1797 31.12.1797 Juva Olli Ollinpoika Laukkanen. Torppari Nääringissä. Syntynyt 1776. Kuollut 26.6.1840 Juva.

V. Lapsia:Maria Laukkanen

. Syntynyt 24.12.1798 Juva.Olli Laukkanen. Syntynyt 8.3.1801 Juva, Mäkiöis.

Kaisa Laukkanen. Syntynyt 21.3.1804 Juva.

Kristiina Laukkanen. Syntynyt 26.11.1806 Juva.

Pekka Laukkanen. Syntynyt 3.3.1809 Juva, Mäkiöis.

Anna Laukkanen. Syntynyt 29.2.1811 Juva. Kuollut 15.4.1814 Juva.

Eeva Laukkanen. Syntynyt 26.10.1813 Juva.

Abraham Laukkanen. Syntynyt 15.5.1815 Juva. -Puoliso 15.8.1841 Juva Maria Kristiina Schadevitz. Syntynyt 1822.

Pauli Laukkanen. Syntynyt noin 1816 Juva. Kuollut 3-vuottiaana 20.11.1819 Juva.

Johannes Laukkanen. Syntynyt 20.11.1819 Juva. Kuollut 25.9.1841 Juva.

Taulu 29.III. Mikko Pöyhönen(isä Mikko Pöyhönen, taulu 2). Syntynyt 12.2.1735 Juva, Tuhkala. Kuollut 4.2.1804 Juva, Ahola n:o 2 Härkälänmäki. -Puoliso Kaisa Kupsainen. Syntynyt 21.3.1740 Juva.

IV. Lapsia:Kristiina Pöyhönen

. Syntynyt 8.3.1760 Juva. Kuollut 21.6.1777 Juva.Mikko Pöyhönen. Syntynyt 11.5.1762 Juva. Kuollut 7.7.1780 Juva.

Pekka Pöyhönen. Syntynyt 20.9.1766 Juva. Kuollut 2.8.1781 Juva.

Kaisa Pöyhönen. Syntynyt 19.7.1768 Juva. Kuollut 7.9.1768 Juva.

Matti Pöyhönen. Syntynyt 13.9.1769 Juva.

Antti Pöyhönen. Syntynyt 31.12.1772 Juva. Kuollut 10.3.1778 Juva.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 14.2.1776 Juva.

Elina Pöyhönen. Syntynyt 6.9.1780 Juva. Kuollut 11.9.1783 Juva.

Taulu 30.II. Elias Pöyhönen (isä Esko Pöyhönen, taulu 1). Syntynyt noin 1701 Juva.1 Kuollut 52-vuotiaana 2.6.1742 Juva, Tuhkala. Perhe on merkitty Tuhkalan kylän n:o 4:ään Juvan ensimmäisessä lastenkirjassa. Siinä on mainittu ripillä käymättömät lapset Aatami, Eeva ja Kaisa.

Rippikirjassa 1741-51 äidiksi on merkitty Kaisa Parkkonen. Aholan Alakylään muuttanut Mikko Pöyhönen lienee Eliaksen veli. -Puoliso Alisa Pennanen. Syntynyt noin 1702.25

III. Lapsia:Mikko Pöyhönen

. Syntynyt 1.3.1723 Juva, Tuhkala.Kaisa (Carin) Pöyhönen. Syntynyt 13.5.1724 Juva, Tuhkala. Taulu 31.

Liisa (Elisabet) Pöyhönen. Syntynyt 15.4.1729 Juva, Tuhkala.

Aatami Pöyhönen. Syntynyt 28.1.1731 Juva, Tuhkala. Kuollut 9.4.1752 Juva, Tuhkala.

Eeva Pöyhönen. Syntynyt 25.7.1733 Juva, Tuhkala. Muuttanut pois 1756 Mikkeliin.26

Petter Pöyhönen. Syntynyt 22.8.1736 Juva, Tuhkala. Kuollut 1.3.1737 Juva, Tuhkala.

Juho Pöyhönen. Syntynyt 26.8.1738 Juva, Tuhkala. Kuollut 25.11.1738 Juva, Tuhkala.

Anna Pöyhönen. Syntynyt 17.11.1739 Juva, Tuhkala. Kuollut 22.12.1745 Juva, Tuhkala.

Taulu 31.III. Kaisa (Carin) Pöyhönen (isä Elias Pöyhönen, taulu 30). Syntynyt 13.5.1724 Juva, Tuhkala. Muuttanut pois 1756 Mikkeliin.27

IV. Lapsi:Erkki Pöyhönen

. Syntynyt aviottomana 14.6.1760 Juva, Maivala. Muuttanut äitinsä kanssa Mikkeliin.LÄHDEVIITTEET

1 TK 1213 RK 1741- s.108, vrt. kuolinikä, jonka mukaan olisi syntynyt noin 1690.

2 Sulo Pöyhönen ja Maili Härmä.

3 TK 1213 RK 1741- s. 129 ja s. 60.

4 Maili Härmä.

5 Sulo Pöyhönen.

6 TK 1218 RK 1845-1856 s. 290.

7 TK 1218 RK 1845-1856 s. 740 k.26.3.1856.

8 TK 1224 LK 1858-1872.

9 TK 1220 RK 1857-1867 s. 533.

10 TK 1219 RK 1857-1867 s. 15 ja TK 1229 v. 1859 n:o 2.

11 TK 1218 RK 1845-1856 s. 476.

12 TK 1218 RK 1845-1856 s. 570.

13 TK 1224 LK 1848-1857 s. 385.

14 TK 1217 RK 1845-56 s. 477 ja TK 1222 LK mm. 1821-29 s. 190 sekä MMA:n ilmoitus Maili Härmälle vrt. mm. SSS 29.2.1806 .

15 TK 1219 RK 1857-1867 s.16.

16 Maili Härmä/ Sulo Pöyhönen vrt.TK 1219 rippikirjassa 1857-1867 s. 15 20.7.1856.

17 Ruokolahden srk:n virkatodistus: viite, 820/1910-19.

18 TK 1217 RK 1845-1856 s.6.

19 TK 1220 RK 1857-1867 s. 189.

20 TK 1220 RK 1857-1867 s. 189 ja TK 1229 v. 1865 n:o 55.

21 TK 1220 RK 1857-1867 s. 189 ja TK 1229 v. 1868 n:o 57.

22 TK 1229 v. 1871 n:o 84: nimi merkitty Stiina Loviisaksi .

23 Virkatodistus Sulkavan srk 28.9.1884 rippikirjan mukaan Venäjällä, merkitty poissaolevaksi vuodesta 1910 lähtien.

24 TK 1220 RK 1857-1867 s. 188.

25 TK 1213 RK 1741- s.108.

26 TK 1213 RK 1752-59 s. 59.

27 TK 1213 RK 1752-59 s.59.

Takaisin sukuseuran kotisivun alkuun

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s